Hannu Torvisen kolumni: Säästöjä, tehokkuutta ja kansalaiset mukaan hankintoihin
(Kuva: Pixabay)
Siinä missä tahtoa ja tukea palvelunkäyttäjien ja kansalaisten osallistamiseen etenkin osana innovatiivisia julkisia hankintoja löytyy, jää vuorovaikutuksen käytännön toteutus toistuvasti vähälle huomiolle, kirjoittaa julkisiin hankintoihin ja kansalaisosallistamiseen erikoistunut tutkijatohtori Hannu Torvinen Oulun yliopiston kauppakorkeakoulusta.
Vaalien jälkeisestä kokoonpanosta riippumatta innovatiivisten hankintojen lisääminen on mainittu jo neljässä edeltävässä hallitusohjelmassa 2011–2023. Kesäkuun 2023 ohjelmassa jokseenkin konkretiasta karsittu lause ”Lisätään hankintaosaamista ja edistetään innovatiivisten hankintojen käyttöä” löytyy sivun 103 alalaidasta.
Vaikka suorat toimenpide-ehdotukset innovatiivisten hankintojen edistämiseksi ovat olleet muotoilultaan niukkoja, oli innovatiivisten hankintojen osuus työ- ja elinkeinoministeriön mukaan jo 9,4 prosenttia 47 miljardin euron kokonaisarvosta vuonna 2021.
Euroopan komissio nosti vuoden 2020 raportissa Suomen innovatiivisten hankintojen edelläkävijäksi niin kansallisen strategian asettelussa kuin alueellisten toimijoiden hankintaosaamisessa. Kiitosta edistyksestä voitaneen osoittaa ainakin kestävien ja innovatiivisten hankintojen osaamiskeskus KEINO:lle, kansalliselle Hankinta-Suomi -ohjelmalle kuin ennakkoluulottomille kuntien ja muiden hankintayksiköiden virkamiehille.
* * *
Innovatiiviset hankinnat lisäävät hankintaprosessin ja sopimuskauden aikana tapahtuvaa vuorovaikutusta markkinoihin ja muihin sidosryhmiin tavoitteenaan sekä täyttää ihmisten tarpeita paikallisesti että ratkaista laajempia, yhteiskunnallisia haasteita.
Tutkimuksessa edeltävät tavoitteet voidaan rinnastaa palvelun käyttäjän kokemaan yksityisen arvon ja kansalaisten kollektiivisesti kokeman julkisen arvon lisäämiseen. Siinä missä myös uusimman hallitusohjelman hankintatoimenpiteiden tulisi taata, että ”kansalaiset saavat laadukasta palvelua ja veronmaksajat käytetyille rahoille vastinetta”, lähestytään hankinnan vaikuttavuutta perinteiseen tapaan kilpailutusta ja markkinavuoropuhelua kehittämällä varsinaisen kansalaisperspektiivin sijasta.
Vaikka kansalaiskeskeisen hallintotavan ja palvelun yhteiskehittämisen näkökulmat ovat olleet vakiintuneita julkisjohtamisen tutkimuksessa jo jonkin aikaa, on valittu näkökulma myös julkisen hankinnan tutkimuksessa lähes poikkeuksetta hankintayksikön, toimittajan tai hankinnoilla kehitettävän markkinan – etenkin niissä 90,6 prosentissa suomalaisia hankintoja, joissa innovaatiota ei ainakaan ilmoitetusti tavoitella.
* * *
Merkittävää hankinnan ymmärtämiselle kansalaisnäkökulmasta on, milloin, miten ja ketä hankintaprosessiin osallistetaan sekä miten vuorovaikutuksen tuloksia mitataan. Kilpailutusta edeltävä suunnitelmallinen tarpeiden määrittely substanssiosaajien kanssa minimoi kritisoituja tilanteita, joissa hankintayksikkö asettaa kohtuuttomia tai vain yhden tarjoajan ratkaisuun sopivia vaatimuksia.
Etenkin kuntahankinnoissa osallistuvien kansalaisten roolit ovat usein monimutkaisia ja mahdollisessa ristiriidassa keskenään. Koulurakennusta hankittaessa voi sama henkilö toimia samanaikaisesti sekä kiinteistöä käyttävän lapsen vanhempana, opettajana, harrastuskäyttäjänä, kuntapäättäjänä, veronmaksajana että rakennuksen naapurina. Vuorovaikutuksen keinojen suunnittelussa tärkeää on välttää näkemästä osallistaminen vain kuntalaisten kertakonsultaationa.
Hankintalaki ja -direktiivit itsessään eivät näytä juurikaan rajoittavan erityyppisten kansalaisten osallistamista lukuun ottamatta neuvotteluvaiheen salassapitovaatimuksia.
* * *
Kauppatieteiden tutkijan näkökulmasta mielenkiintoisimmat kysymykset liittyvät hankintojen tuottamaan arvoon ja sen mittaamiseen.
Esimerkiksi asuinkuntani Espoon menneet, nykyiset ja tulevat investoinnit uimahalleihin ovat helposti hahmotettavissa liikuntapalvelun käyttäjän kokeman yksityisen arvon näkökulmasta. Lisäksi hankinnan vaikutus työllisyyteen tai vaikka asiakastyytyväisyyden suhde kansalaisten asenteisiin ja kunnan vetovoimaan ovat melko helposti havainnoitavissa.
Haastavinta onkin arvioida yksittäisen hankintayksikön tuottamaa julkista arvoa uimaharrastuksen vaikutuksena kansanterveyteen ja yksilön lisääntyvän hyvinvoinnin myötä säästettyihin verovaroihin.
* * *
Hankintojen kansalaiskeskeisyys on luonnollisesti myös resurssikysymys. Vaikka esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisten motivaatio osallistua hankintaprosesseihin olisi korkea, vaara ruohonjuuritason vuorovaikutuksen vähenemiseen on hyvinvointialueiden hankintojen keskittyessä todellinen.
Muistutuksen arvoista onkin, että hallitusohjelman tavoittelemia säästöjä ja tehokkuutta voidaan kilpailutusten korjaamisen lisäksi tavoitella myös kansalaisia kauttaaltaan huomioivilla hankintaprosesseilla.
Hannu Torvinen, tutkijatohtori, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu
