Kommentti: Sote irrotettiin kuntauudistuksesta – samalla irtosi koko sote
Opposition ja päähallituspuolueiden yllätyssopu sote-ratkaisusta siirtää näillä näkymin keskustelun
pakkoliitoksista ja alueellisista kansanäänestyksistä historian hämärään. Nyt
tehty periaatepäätös jättää kuntaliitosselvitykset elämään omaa elämäänsä. Samalla
se merkitsee sitä, että kuntaperustainen malli sote-palveluissa katoaa.
Kunnille jää tuottajan rooli, siltä osin kun suuralue niitä kunnalta tilaa.
Mutta mikä sai tällaisen ratkaisun aikaan? Voidaan tietysti
kauniisti sanoa, että johtavien puolueiden vastuullisuus maan talouden
tulevaisuudesta. Mutta miksi oppositio rientää pelastamaan hallituksen vuosi
ennen vaaleja? No siksi, että tämä sotku olisi ollut edessä seuraavissa hallitusneuvotteluissa, missä molemmat oppositiopuolueet haluavat olla mukana.
Ja toiseksi, ilman tätä ratkaisua maan talous uisi vuoden kuluttua vieläkin
syvemmällä.
Saattaa olla, että Venäjän pullistelun aiheuttama ulkoinen
uhka ja näköpiirissä oleva kielteinen vaikutus talouteen oli vielä yksi päätöksen vauhdittaja. Jo nyt matkailu
Venäjältä on merkittävästi vähentynyt, ruplan kurssi heikkenee ja vienti alkaa
tökkiä. Lisäpakotteiden vaikutuksia Euroopan ja Suomen taloudelle ei kukaan
pysty vielä arvioimaan.
Kirjoitin helmikuussa, hiihtolomalla, Kuntalehden
pääkirjoituksen otsikolla ”Kuolemanlaakso vai konsensus?”, lainaan sitä:
”Kun maan talous kulkee kohti kuoleman-laaksoa, olisikohan
jo kansallisen konsensuksen aika? Kun hallitus puhuu opposition kanssa
kestävyysvajeesta, se tarkoittaa kuntien kannalta kolmea asiaa. Nyt pitäisi
kuntauudistus siirtää hetkeksi sivuun ja antaa sen kulkea omalla painollaan.
Vapaaehtoisia liitoksia näyttää toteutuvan ja luovuuttakin löytyy; Tampereen
seudulla kehitellään jo omaa piirikuntamallia. Nyt huomio on pikaisesti
keskitettävä sinne, minne rahat menevät eli siis sosiaali- ja
terveydenhuoltoon.”
Ne kaksi muuta asiaan olivat normien purku ja tehtävien
karsinta.
Nyt sote-ratkaisu on tehty konsensuksen hengessä. Kuntien
kannalta ongelmallista on, että ratkaisu tehtiin kuntien yli. Yksittäisen kunnan mahdollisuus
vaikuttaa palveluihin omalla alueellaan on yliopistosairaalapiirin
kuntayhtymästä päin kovin vähäinen.
Vielä tällä hetkellä kukaan ei osaa sanoa, miten käytännön
toiminta uusilla suuralueilla järjestetään. Säilyvätkö esimerkiksi nykyiset
keskussairaalapiirit jonkinlaisena järjestäjä- ja tuottajatahona. Pienempiä
yksiköitä palveluiden järjestäjinä ja tilaajina joka tapauksessa tarvitaan.
Kunnathan säilyisivät edelleen peruspalveluiden tuottajina, maksua vastaan.
Toinen iso ongelma koskee rahan liikkeitä.
Periaatepäätöksessä sanotaan, että raha liikkuisi kuntien kautta asukasluvun
mukaan ( ns. kapitaatiomalli). Ensin kunnat siis saisivat valtionosuuksia,
missä otettaisiin huomioon kunnan väestön koostumus, ikääntyminen ja
sairastavuus. Näistä rahoista sekä keräämistään verotuloista kunnat
tilittäisivät sote-maksua erva-alueille. Sieltä kunta taas saisi rahaa
tuottamiaan palveluita vastaan. Ei ensi kuulemalta kuulosta kovin selkeältä.
Mallin sopeuttamisessa käytännön elämään on monia isoja
ratkaisemattomia kysymyksiä ja kuten aina, valmistelulla on jälleen tulenpalava
kiire. Kuka päättää, mitä tilataan ja keneltä. Miten tässä maailmassa
kilpailutetaan. Mikä on yksityisen palvelutuotannon rooli? Tässä vain muutamia
kysymyksiä vailla vastauksia.
Hannu Kataja
Kirjoittaja on Kuntalehden päätoimittaja
