Miten saisimme aikaan alueellista keskustelua tulevaisuudesta?
Suomessa yksi merkittävä ongelma tänä päivänä on, että keskustelu tulevaisuuden näköaloista ja menestystekijöistä on kovin rajoittunutta. Monella kaupunkiseudulla keskustellaan parhaillaan seudullisen elinkeinoyhteistyön uudelleen järjestelemisestä ja monella alueella on tehtykin näitä koskevia uudelleen järjestelyjä.
On selvää, että kaksi asiaa ohjaa keskustelua virheelliseen suuntaan. Toinen niistä on kuntarakenteesta käytävä keskustelu ja kuntien selvitysvelvollisuus. Monella kaupunkiseudulla keskustelu on muuttunut hyvin näköalattomaksi omien reviirien puolustamiseksi, menneisiin ajattelumalleihin kangistumiseksi, mutta myös asiattomaksi. Kuntaliitosselvityksen peikolla pelottelu ulottuu moneen muuhunkin asiaan. Mielestäni täysin suotta ja perusteetta.
Menestyäkseen elinvoimainen kaupunkiseutu tarvitsee moderneja näkökulmia, aikaisempien toimintamallien kriittistä tarkastelua (on eri asia kuin kritiikki sitä kohtaan miten aiemmin on toimittu), ketterää johtamisjärjestelmää, vahvaa yhteistä tahtotilaa ja tulevaisuuden visiota. Elinkeinopolitiikassa onnistumisessa korostuvat tulevaisuudessa kansainväliset verkostot, osaamiskeskittymät, herkkien signaalien oikea-aikainen tunnistaminen sekä omien vahvuuksien ja suurten kokonaisuuksien ympärille nivoutuvat toimintamallit. On osattava erottautua, mutta tehdä se taiten.
Kaupunkiseutujen kilpailukyky ja vetovoima on myös Suomen kilpailukyvyn parantamista parhaimmillaan. Se voi tuottaa merkittävästi uutta työtä ja toimeentuloa nopeasti muuttuvassa arvaamattomassa toimintaympäristössä. Paikallisestikin on tunnistettava globaalit megatrendit ja hyödynnettävä niiden vahvuudet ja toisaalta minimoitava niiden uhkia.
Nämä edellä luetellut näkökulmat ovat juuri niitä, minkä perusteella on käsittämätöntä, että poteroitunutta tarkastelukulmaa ja juupas–eipäs-keskustelua viritellään eri puolilla. Se on lyhyt näköistä. Kuntaliitos voi oikein toteutettuna ja hyvin johdettuna olla todella merkittävä mahdollisuus uuden luomiseen, kilpailukyvyn parantamiseen ja vetovoiman lisäämiseen. Mutta jos asenteellisuus lähtee siitä, että mitään ei voida vakavasti selvittääkään selvitysvelvoitteesta huolimatta, niin voidaan kysyä, onko se vastuullista päätöksentekoa. On kaikkien etu, että kaikilla Suomen kaupunkiseuduilla käytettäisiin selvitysvelvollisuus vakavasti hyväksi ja tehtäisiin perusteelliset alueen vetovoimaa ja tulevaisuutta tarkastelevat selvitykset.
Mutta jos asenne on sellainen, että selvityksiin suhtaudutaan kielteisesti tai niitä ei oteta riittävän vakavasti, voi se aiheuttaa melkoisen karhunpalveluksen eri talousalueille. Muutos elinvoiman edistämiseksi vaihtuukin tällaisessa tapauksessa passiiviseksi toiminnaksi, jossa välttämätön muutos toteutetaan vasta kriisiytymisen kautta. Silloin vahinko ehtii tapahtua veronmaksajien lisäksi todennäköisesti myös elinkeinoelämän ja elinvoiman kehittämisedellytyksille.
Väitän, että juuri yhteisen vision ja tahtotilan puute tai sen heikkous, on osaltaan virittänyt tämän samankaltaisen keskustelun monelle Suomen kaupunkiseudulle. Parhaimmillaan selvitysvelvollisuus pitäisi nähdä yhteisen tahtotilan ja vision rakentamisen välineenä.
Auttaisiko asiaa, jos saman kokoluokan kaupunkiseudut haastaisivat toisensa kilpailemaan uusista toimintamalleista, uudistamisesta ja tulevaisuuden näköalan rakentamisesta? Jotain meidän pitää kuitenkin pystyä Suomessa tekemään, ettei välinputoajatalousalueita synny liikaa?
Avaan näitä asioita nettivideopäiväkirjassani.
Sami Sulkko
Kirjoittaja on Forssan kaupunginjohtaja
