(Kuva: Pixabay)

THL:n Minna Kivipelto valitti 31.5. HS Vieraskynässä sote-uudistuksen ajautuneen Englannin kaltaisiin ongelmiin, kun rahat eivät riitä ja sosiaalipalvelut joutuneet sivuosaan. Olisiko alun perinkin kannattanut katsoa, missä meidän verrokkimaissa, eli muissa pohjoismaissa mennään sote uudistuksissa?

Usein vannotaan pohjoismaisen hyvinvointimallin nimeen ymmärtämättä sen sisältöä. Pohjoismaiden menestysmalli on perustunut pitkälti itsehallintoon ja siihen, että vastuu ja päätöksenteko lähipalveluista on lähellä ihmistä samalla kun erityispalveluita keskitetään. Valtion täysimääräinen rahoitus ja pitkälle menevä ohjaus ei koskaan ole siihen sisältynyt, eikä sisälly jatkossakaan muualla kuin Suomessa. Nyt käynnistetty malli muistuttaakin enemmän jo historian hämärään jäänyttä suunnitelmataloutta kuin dynaamista pohjoismaista. Suomessa siis eduskunnan päätettäväksi tulee niin puolustusmenot kuin vaikkapa Vantaan vanhuspalvelut ilman, että alueen asukkaat voivat vaikuttaa siihen, kuinka paljon he haluavat laittaa omia varojaan laskennallisen valtion rahoituksen päälle.

Pohjoismaiseen malliin kuuluu, että katsotaan, mikä taho on paras tietyn palvelun järjestämään ja sitten luodaan toiminnallisia ja taloudellisia kannustimia eri toimijoiden välille. Juuri tämän vuoksi sosiaalipalvelut, kuten vanhuspalvelut on kaikissa muissa Pohjoismaissa kuntien vastuulla ja kuntatalouden piirissä. Sosiaalipalvelut ovat lähipalveluja, joiden merkitys vielä korostuu, kun työllisyyden hoito siirtyy kuntiin. Noin pitäisi meilläkin menetellä – mitä pikemmin, sen parempi.

Usko siihen, että kun samaan HALLINTOON laitetaan mahdollisimman paljon tavaraa, asiat ratkeavat, on kovin suomalainen ja keskushallintovetoinen.

Pohjoismainen malli on puolustamisen arvoinen. Sen sisällöstä on syytä keskustella ja sitä on syytä uudistaa pitäen mielessä ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä.

Reijo Vuorento, kunnallisneuvos, Helsinki

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä