Otto Koskela jättää Virolahden kunnanjohtajan viran ja siirtyy Stevecon palkkalistoille. (Kuva: Juha Metso)

Maaliskuussa 2023 Virolahden kunnanjohtajaksi valittu Otto Koskela sulkee kunnantalon ovet takanaan ja siirtyy vuodenvaihteessa logistiikka-alalla toimivan Steveco Oy:lle talouden kehittämistehtäviin. Koskela jätti eroilmoituksensa maanantaina.

Kunnan nettisivuilla julkaistussa tiedotteessa Koskela kiitteli eri tahoja vajaasta 4,5 vuodesta, jotka hän on työskennellyt virolahtelaisten hyväksi.

-Värikäs ja unohtumaton jakso elämästäni lähenee loppuaan. Matkan aikana olen pyrkinyt edistämään kunnan ja kuntalaisten asioita parhaan osaamiseni mukaan. Koen antaneeni itsestäni paljon, mutta saaneeni takaisin enemmän.

-Päällimmäisenä mielessä ovatkin monet ihmiset, joihin olen tutustunut matkan varrella. Haluan lämpimästi kiittää työkavereita, kuntapäättäjiä, kuntalaisia ja kaikkia yhteistyötahoja vajaasta 4,5 vuodesta, josta noin 1,5 vuotta olen toiminut kunnanjohtajana, toteaa Otto Koskela kunnan julkaisemassa tiedotteessa.

Virolahden kuntatalous on viime vuosina ollut ahtaalla. Kuluneen vuoden aikana Virolahti ja Hamina neuvottelivat kuntaliitoksesta, mutta kuntaliitossopimus kaatui lopulta Virolahden kunnanvaltuustossa toukokuussa äänin 14-7. 

Vajaan 3000 asukkaan kunnan alueella sijaitsee Vaalimaan raja-asema, ja Venäjän läheisyydellä on ollut merkittävä vaikutus kunnan elinkeinoelämään. Ensin rajaliikennettä rajoitti korona-aika ja sittemmin rajaliikenne on pysähtynyt täysin Venäjän Ukraina-hyökkäyksen seurauksena.

Ennen kunnanjohtajaksi valintaansa Koskela toimi Kaakon kaksikon eli Virolahden ja Miehikkälän kuntaparin hallintojohtajana ja Virolahden vt. kunnanjohtajana. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri. Otto Koskelan virkasuhde kuntaan päättyy 6. lokakuuta ja syyskuun 2. päivä hän jää virastaan vanhempainvapaalle.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*