Kristiinankaupunki on noin 6400 asukkaan rannikkokaupunki Pohjanmaan maakunnassa. (Kuva: Kim Hammarberg)

KUNTAKIERROS Kristiinankaupungille on myönnetty Sustainable Travel Finland -merkki. Kristiinankaupunki sai merkin toisena matkailualueena Suomessa. Ensimmäisenä Visit Finlandin myöntämän merkin sai Posio vuonna 2020.

Matkailualueilta vaaditaan yhtensä seitsemän kriteerin täyttämistä, jotta ne voisivat saada Sustainable Travel Finland -merkin. Alueen pitää muun muassa sitoutua kansallisiin kestävän matkailun periaatteisiin, tukea alueen yritysten kestävän kehityksen mukaisen toiminnan osaamisen kasvattamista, viestiä kestävän kehityksen mukaisesta toiminnasta monikanavaisesti ja laatia päivitettävä kehityssuunnitelma.

Yli puolet kristiinankaupunkilaisista kansainvälisiä matkailijoita palvelevista yrityksistä on saanut STF-yritysmerkin. Kristiinankaupungin elinkeinokeskuksessa hankevetäjänä toimivan Janne Smedsin työajasta puolet on varattu vastuullisen matkailun edistämiseen.

– Tämä tärkeä työajan korvamerkintä on mahdollistanut sen, että voin käydä henkilökohtaisesti tapaamassa paikallisten yritysten edustajia ja auttamassa heitä esimerkiksi sertifiointityön kanssa. Toisinaan autan jopa käännöstöiden kanssa, jotta varmistamme aidon kaksikielisyyden. Teemme lisäksi matkailun kehittämisen tiimoilta tiivistä yhteistyötä Vaasan, Pietarsaaren ja Närpiön matkailuväen kanssa, Smeds kertoo Visit Finlandin tiedotteessa.

Kristiinankaupungissa Sustainable Travel Finland -merkin saaneet matkailualan yritykset ovat Cafe Tinka, Eleonora Bed & Breakfast, Hotelli Krepelin, Jungman Restaurant Café Bar ja Restaurang Crazy Cat.

– Kristiinankaupungin perinteisillä syysmarkkinoilla palkitsemme ensimmäistä kertaa vuoden vastuullisen yrityksen. Toivottavasti kaupungille myönnetyn vastuullisuusmerkin ja palkinnon innostamina saamme mukaan vielä muitakin matkailualan yrityksiä, Smeds sanoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*