KUNTAKIERROS Limingan ensimmäisen osallistuvan budjetoinnin ideavaihe on päättynyt. Ideoita jätettiin ennakoitua enemmän, 63 kappaletta.

– Jätetyt ideat olivat monipuolisia – puistojen ja muun infrastuktuurin kehittämistä, kulttuuri-, virkistys- ja harrastustoimintaa eri ikäisille ja monia muita mahtavia ideoita, sanoo hankeasiantuntija Laura Kelhä Limingan kunnan tiedotteessa.

Moni idea oli luonteeltaan sellainen, että kunnalla ei ole sille suoraa hintatietoa. Siksi asian valmistelulle tarvitaan lisäaikaa.

– Muutamat ideat vaativat esimerkiksi alustavien tarjouspyyntöjen pyytämistä, jotta saamme idean toteutushinnan selville, Kelhä kertoo.

Vuoden 2022 osallistuva budjetointi on Limingassa ensimmäinen laatuaan. Sen perusteella käydään keskustelua osallistuvan budjetoinnin tuomista pysyväksi osaksi liminkalaista budjettivalmistelua.

Äänestys osallistuvan budjetin ideoista avataan Limingassa 12. syyskuuta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*