Kuva: Ville Miettinen
Erityinen tuki säilyy ammatillisessa opetuksessa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on luvannut selkeyttää erityistä tukea antavien opettajien kelpoisuusvaatimuksia tämän kevään aikana.

Tähän asti on ollut epäselvää, säätääkö vuoden 2018 alussa voimaan astunut laki ammatillisesta koulutuksesta opiskelijan oikeudesta erityisopetukseen.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ, opettajakorkeakoulut ja ammattiin opiskelevien järjestöt ovat olleet huolissaan siitä, ettei lakiin ole kirjattu ammatillisen erityisopettajan kelpoisuuksia. Ministeriön lupaama selvennys huojentaa järjestöjä ja korkeakouluja.

Vuonna 2015 ammatillisen koulutuksen opiskelijoista lähes 24300 sai erityisopetusta. OAJ:n mukaan erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden määrä on kasvussa. Monen heistä opinnot edistyvät vain, jos heille on järjestetty tarvittava erityisopetus ja erityisopettajan tuki.

 

OKM:n mukaan itse erityisopettajien kelpoisuusvaatimuksia ei ole muutettu ammatillisen koulutuksen reformissa. Vaatimuksista annetun pykälän muotoilu on kuitenkin aiheuttanut runsaasti huolta ja epäselvyyttä.

Pykälän selkeyttäminen tarkoittaa, että siihen lisätään aikaisemman asetuksen mukaisesti erityistä tukea antavien opettajien kelpoisuusvaatimukset.

Ministeriö ja Opetushallitus aikovat antaa myös entistä selvemmät ohjeet siitä, miten erityinen tuki toteutetaan ammatillisessa koulutuksessa. Erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat oppivat yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa. Opettajat ja erityisopettajat vastaavat heidän opetuksestaan yhdessä.

Milka Valtanen
toimitus@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*