Kuva: Ville Miettinen
Ilmastolakko kokosi suuren määrän nuoria eduskuntatalon rappusille maaliskuussa vaatimaan päättäjiltä ilmastotekoja. Seuraava laaja mielenilmaus järjestetään perjantaina.

Useat kaupungit sallivat oppilaiden osallistumisen mielenilmaukseen ilmastotoimien puolesta perjantaina. Aihe on ollut kaupungeissa näkyvillä tällä viikolla muutenkin.

Helsingissä järjestetään mielenilmaus, johon osallistuminen voi olla osa opetusta, sanoo kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.

Mahdollisuus perustuu siihen, että aktiviiseksi kansalaiseksi kasvaminen ja toisaalta kestävä kasvu ja kestävän kehityksen periaatteet ovat kaupungin ajattelua läpileikkaavia, Pohjolainen kertoo.

– Oppilaat voivat osallistua opettajan johdolla. Helsingissä on myös koko kaupunki oppimisen ympäristönä. Ei ole mitään syytä kieltää sitä, Pohjolainen viitaa mielenilmaukseen osallistumiseen.

Helsingin kaupunki lähetti kouluihin ohjeistuksen ilmastomielenilmaukseen osallistumisesta viime viikolla.

Niin teki myös Turun kaupunki. Nimellä Ilmastolakko tunnettuja mielenilmauksia on järjestetty Turussa aiemminkin. Perjantaina tapahtuma järjestetään Vanhalla Suurtorilla.

Sivitystoimialan toimialajohtaja Timo Jalosen mukaan ympäristö, ilmasto ja vaikuttaminen ovat koulun opetussuunnitelmaan kuuluvia teemoja ja kannatettavia asioita.

– Mutta on hyvä lisäksi pohtia, että on myös muita tapoja edistää ilmastoasiaa kuin lakko, Jalonen sanoo Turun kaupungin tiedotteessa.

– Sivistystoimiala on lähettänyt ohjeistukset ilmastolakon suhteen peruskoulujen, lukioiden ja ammattioppilaitosten rehtoreille. Periaatteena on, että myös alaikäisellä on perustuslaillinen oikeus osoittaa mieltään, Jalonen sanoo.

Lahdessa on meneillään olevan Ilmastoviikon aikana pyritty käymään keskustelua oppilaiden kanssa maapallon tulevaisuudesta ja niistä keinoista, joilla ilmastonmuutokseen ja elintapoihin voi vaikuttaa. Tausta-ajatuksena on, että yhteisesti jaettu huoli muuttuu ilmastoteoiksi niin oppilaiden itsensä kuin koulujenkin kannalta.

Halutessaan myös lahtelaiset oppilaat voivat osallistua mielenilmaukseen joko Lahdessa tai Helsingissä oppilaan huoltajan suostumuksella.

– Kouluja on kannustettu järjestämään kouluissa oma ilmastokannanotto, aiheeseen liittyviä tapahtumia ja keskusteluja. Oppilailla on näin mahdollisuus osallistua kannanottoon koulupäivän aikana. Mikäli koulu tai oppilasryhmä haluaa osallistua varsinaiseen mielenilmaukseen osana koulutyötä, niin sinne mennään koulusta ryhmänä opettajan ohjauksessa, kertoo vastuualuejohtaja Lassi Kilponen.

Oppilaat voivat halutessaan osallistua Lahdessa järjestettävään mielenilmaukseen tai Helsingin nuorten mielenilmaukseen huoltajan suostumuksella.

Vuoden kiertotalouskunnaksi valitussa Jyväskylässä ilmastoviikko on näkynyt myös varhaiskasvatuksen toiminnassa.

– Ruokakasvatus on yksi Jyväskylän varhaiskasvatussuunnitelman paikallisten linjausten laaja-alaisen osaamisen painopisteistä. Lapset oppivat ruoasta, sen kasvattamisesta ja valmistamisesta. Samalla opitaan myös esimerkiksi ajankohtaisen ruokahävikin torjumiseen liittyviä asioita, varhaiskasvatuksen palvelujohtaja Päivi Koivisto Jyväskylän kaupungin tiedotteessa.

Jyväskylässä ilmastolakko alkaa kokoontumisella yliopistolla ja jatkuu marssin jälkeen kaupungintalon edustalla. Myös Oulussa osoitetaan mieltä kaupungintalon edustalla. Perjantai on kaupungissa ilmastopäivä.

– Koulu päättää, osallistutaanko itse mielenilmaustapahtumaan Oulussa. Jos koulu ei osallistu, yksittäinen oppilas voi osallistua vain vanhemman etukäteen pyytämällä luvalla, kertoo sivistys- ja kulttuuripalvelujen toimialajohtaja Mika Penttilä Kuntalehdelle.

Tampereella ilmasto ja kestävä elämäntapa on koko toiminta- ja lukuvuoden esillä varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa, eikä tälle viikolle ole erityistä tempausta.

Ilmastolakko järjestetään myös Tampereella.

– Perusopetuksen kouluille on mennyt linjaus, että arvostamme aktiivista kansalaisuutta ja yhteiskunnallista osallistumista. Tästä syystä perusopetuksessa huoltajan ilmoituksella normaalien muiden poissaolojen tapaan voi osallistua ilmastolakkoon ja olla poissa koulusta. Menemme tässäkin ilon kautta, kasvatus- ja opetusjohtaja Kristiina Järvelä sanoo Kuntalehdelle.

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*