OAJ esittää, että valtio lisäisi S2-opetuksen rahoitusta.

Lähes puolet maahanmuuttajataustaisista lapsista jää vaille suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetusta, kertoo Opetusalan ammattijärjestö OAJ.

Kaikki kunnat eivät tarjoa niin sanottua S2-opetusta, vaikka kielen merkitys on lapsen tulevaisuudelle keskeinen. S2-kielenopetuksen järjestäminen ei ole varsinaista velvoitetta.

Valtio rahoittaa S2-opetusta kuuden vuoden ajan, mutta OAJ:n mielestä rahoitusta pitäisi pidentää kahdeksaan vuoteen, jotta se voisi jatkua kaikissa kunnissa myös toisella asteella.

Järjestö vaatii myös, että lakiin kirjattaisiin että perusopetukseen valmistava opetus on subjektiivinen oikeus.

Järjestön mukaan maahanmuuttajataustaisten lasten oppimistulokset ovat kaksi vuotta jäljessä kantaväestöstä.

Suomessa koulutuksensa saaneet maahanmuuttajat työllistyvät kantaväestöä huonommin.

– Tämä osoittaa sen tosiasian, ettei vieraskielisten opetus ole Suomessa kovin tuloksellista, järjestö tiedottaa.

– Suomen voikin sanoa epäonnistuneen kotouttamisessa. Tilanteen korjaaminen pitää aloittaa jo varhaiskasvatuksesta, sillä sen merkitys on hyvin vahva syrjäytymisen ehkäisyssä ja koulu- ja opiskelumenestyksessä, OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka sanoo järjestön tiedotteessa.

Järjestö esittää tuoreessa Kotoutumiskompassi-julkaisussaan ehdotuksia maahanmuuttajien kotouttamiseen.

Niihin kuuluu kokonaisvaltaisen maahanmuuttopoliittisen ohjelman laatiminen. Sen tarkoitus olisi edistää työmarkkinoiden tasa-arvoistumista.

Ehdotuksen mukaan maahanmuuttajataustaisia opettajia pitää kouluttaa lisää kaikille koulutusasteille. Lisäksi OAJ vaatii kotoutumiskoulutuksen kilpailuttamisen lopettamista. Kotouttamisesta ovat vastuussa ELY-keskus ja kunnat.

Avatar
Milka Valtanen
toimitus@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*