Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen kaipaa kuntien ja valtion yhteistä selkeää käsitystä kunnasta itsehallinnollisena yksikkönä. Sen perusteella pitäisi sitten laatia strategia, joka ulottuu yli hallituskausien.

Kuntia koskeva strategia tulisi Kuntaliiton esityksen mukaan työstää parlamentaarisesti.

Tampereella Pirkanmaan kuntapäivässä puhunut Kietäväinen totesi, että sote-uudistuksen lisäksi monet muutkin muutokset vaikuttavat kuntien asemaan

– Tärkeää on selvittää, miten eri toimialojen ylikunnallisia tehtäviä voitaisiin koota yhteistoimintaorganisaatioihin kansanvaltaisessa ohjauksessa.

Mainos



– Erikseen olisi selvitettävä yhteistoimintaorganisaatioiden rahoitusmalli ja mahdollinen verotusoikeus. Lisäksi tulisi selvittää uuden yhteistoimintamallin edellyttämät muutokset työnjakoon valtion alue- ja keskushallinnon kanssa, Kietäväinen

 

Sote-uudistus ei muuta kaikkea

Mainos



 

Kietäväinen huomauttaa, että isossa osassa kuntia sote-uudistus ei kuitenkaan muuta kovin suuresti toimintaa, sillä ne ovat tähän astikin järjestäneet alanpalveluja yhteistyössä. Sen sijaan isoissa kunnissa rooli muuttuu melkoisesti.

– Sote-uudistuksen jälkeen kunnille jää yhä merkittävä määrä tehtäviä. Kunnat ovat merkittävä kansanvallan toteuttaja kunnallisen itsehallinnon puitteissa. Kunnat vastaavat jatkossakin huomattavasta osasta julkisten palveluiden, kuten kunnallistekniikan, yhdyskuntasuunnittelun, ympäristön sekä päivähoidon ja esi- ja perusopetuksen palveluiden järjestämisestä ja tuottamisesta, Kietäväinen totesi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Perustuslaki 121 §:

    1) Itsehallinnolliset kunnat.

    – Suora demokratia ja verotusoikeus – oikeus asettaa kuntaveroprosentti.

    – Kunnanvaltuustossa on 100-prosenttisesti itsehallinnollisen kunnan asukkaita.

    2) Itsehallinnolliset maakunnat.

    – Suora demokratia ja verotusoikeus – oikeus asettaa kuntaveroprosentti.

    – Maakuntavaltuustossa on 100-prosenttisesti oman maakunnan itsehallinnollisia asukkaita.

    3) Eduskunta

    – Suora demokratia ja verotusoikeus – oikeus säätää valtion veroista.

    – Perustuslain rahoitusperiaatteen mukainen velvollisuus tasata kuntien ja maakuntien erilaisuutta valtionosuuksilla; yhdenvertaiset palvelut kansalaisille.

    Perustuslaki 121 § ja Euroopan unioni

    Euroopan unionin subsidiariteettiperiaate eli läheisyysperiaate toteutuu:

    Päätökset tehdään mahdollisimman alhaisella demokratiatasolla, mahdollisimman lähellä perustuslaillisesti itsehallinnollisia asukkaita.

    – Kunta; primaarikunta.

    – Maakunta; sekundaarikunta.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*