Riihimäen kaupunginjohtaja Sami Sulkko on jättänyt irtisanomisilmoituksen 10. syyskuuta 2020. Riihimäen kaupunginhallitus käsittelee irtisanoutumista ylimääräisessä kokouksessa ensi maanantaina. Sulkko aloitti Riihimäen kaupunginjohtaja vuonna 2016.

 – Työrupeama Riihimäen kaupungin palveluksessa on ollut mielenkiintoinen ja monipuolinen. Työntekijöiden ja päättäjien kanssa on ollut upeaa tehdä töitä kaupunkilaisten parhaaksi. Viimeisen neljän vuoden aikana olemme saaneet aikaan tuloksia, jotka hakevat kuntakentässä vertaistaan. On ollut hienoa johtaa näitä muutoksia ja uudistustoimenpiteitä, Sulkko sanoo kaupungin tiedotteessa.

Kaupunginjohtaja mainitsee irtisanoutumisen syyksi uuden, houkuttelevan uramahdollisuuden. 

– Minulle tarjottiin mahdollisuutta, josta en voinut kieltäytyä. Tällaisia tilaisuuksia tulee tuskin koskaan. Tämän ikäisenä minulla on vielä mahdollisuus tehdä kokonaan toisenlainenkin työura. Haluan nähdä, miten oma kokemus ja osaaminen auttavat synnyttämään uutta tulevissa haasteissa ja kuinka niissä pärjään, Sulkko kertoo.

Uuden kaupunginjohtajan rekrytointiprosessi käynnistyy kaupunginhallituksen hyväksyttyä Sulkon eroilmoituksen. Kaupunginhallitus nimeää edustajat valintatyöryhmään sekä väliaikaisen viranhoitajan ensi viikolla.

– Uuden kaupunginjohtajan valintaprosessi käynnistetään mahdollisimman pian. Kannustankin jokaista kuntalaista pohtimaan, mistä voisimme saada uuden johtajan moderniin kaupunkiimme, Riihimäen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Miia Nahkuri sanoo.

Avatar
Matilda Jokinen
matilda.jokinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Mitkä ovat ne aikaansaadut tulokset, jotka
    hakevat kuntakentässä vertaistaan? Riihimäen kaupungin talouskuntoko?

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*