Nykyisin Kuopioon kuuluvalla Vehmersalmella on aktiivinen pitäjäraati, jossa on jo ideoitu käyttäjiä ja käyttötarkoituksia taajamassa tyhjillään oleville tiloille. (Kuva: Kirkonkylät palvelukeskuksina-hanke)

Pohjois-Savossa on käynnistetty Kirkonkylät palvelukeskuksina -hanke, jossa etsitään uusia käyttötarkoituksia tyhjilleen jääville toimitiloille entisillä ja nykyisillä kirkonkylillä. Maaseututaajamien läpi ajettaessa silmille hyppää yksi, jos toinenkin tyhjä rakennus. Tulossa oleva sote-uudistus tulee myös osaltaan vaikuttamaan siihen, ettei tyhjillään olevista tiloista puutetta tule.

-Tyhjistä tiloista ei todellakaan ole puutetta. Kiinteistöongelma koskettaa pieniä kuntia ja kuntaliitosalueita, joissa on jo ennen uudistuksiakin merkittävä määrä tyhjiksi jääneitä kuntien ja valtion kiinteistöjä sekä yksityisten omistamia tiloja. Meidän tavoitteena on saada noihin tiloihin uusia käyttäjiä, palveluja ja toimintaa, kertoo projektipäällikkö Seija Korhonen Kirkonkylät palvelukeskuksina-hankkeesta.

-Tyhjillään olevia kiinteistöjä on itse asiassa enempi kaupunkiseuduilla, mutta siellä niiden myyminen tai uuteen käyttöön ottaminen on helpompaa, Korhonen jatkaa.

Yhteisvoimin tilat käyttöön

Maaseututaajamissa oleviin tyhjiin tiloihin halutaan rakentaa uudenlaisia kumppanuuksia. Toimijakumppaneiksi haetaan kuntia, järjestöjä, yrityksiä, seurakuntia ja myös valtiota. Tulevien maakuntienkin palveluja voisi tuoda takaisin kirkonkylille.

-Mahdollista on myös tuoda palveluja takaisin kirkonkyliin ja taajamiin. Käytännössä tyhjillään olevassa kiinteistössä voisi toimia esimerkiksi fysioterapeutti, muistikahvila, järjestön toimisto tai vaikkapa pop-up-ravintola. Myös yhteispalvelupisteitä voitaisiin sijoittaa näihin tiloihin. Uusien ideoiden ja toimintamallien kehittämisessä vain taivas on rajana, Korhonen vakuuttaa.

Hanketta hallinnoi Kehittämisyhdistys Mansikka ry ja sitä rahoitetaan maaseuturahastosta ja Pohjois-Savon kehittämisrahastosta. Mittaa hankkeella on pari vuotta.

-Meillä on nyt valittuna kahdeksan pilottikohdetta, joissa lähdemme etsimään uusia käyttäjiä ja käyttötarkoituksia. Kuusi kohteista on ns. liitoskunta-alueita ja itsenäisistä kunnista mukana ovat Vesanto ja Rautavaara. Yhteistyötä tehdään yhdessä kuntien ja alueen asukkaiden kanssa. Tavoitteena on, että näillä alueilla luotuja hyviä toimintamalleja voidaan hyödyntää muuallakin Suomessa, projektipäällikkö Seija Korhonen kertoo.

Mukaan valitut pilottikohteet ovat:

Sukeva (Sonkajärvi)
Varpaisjärvi (Lapinlahti)
Kangaslampi (Varkaus)
Vesanto
Rautavaara
Karttula, Muuruvesi ja Vehmersalmi (Kuopio)

 

Aiheesta enemmän Mansikka Leader ry:n sivuilla

Avatar
Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Hautaamista vaille kuolleita taajamia. Turha antaa tekohengitystä. Pu5ket tyhjiksi ja johdot kiepille. Tuleva tehtävä on roimia hiilinieluna. Ihan hyvä homma sekin.

  2. Positiivinen Pöhinä jatkuu. Kirkonkylät palvelukeskukseksi tuo lisää pökköä pesään.
    Osuuskauppa Jukola rakentaa uuden S-marketin kunnan päätielle Savontielle.
    Kunnanlääkärit Oy aloittaaa valinnanvapauskokeilun 17.4.2018 klo 9.00. Tiedossa historian havinaa. Rautavaaran kunnan tilinpäätös vuodelta 2017 on ylijäämäinen 785.000 euroa. Paljakan luonnosuojelualueen kehittämisessä käydään neuvotteluja Suome valtion kanssa. Elossa ollaan ja pysytään Maailman tapppiin.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*