Rautavaaran kunta joutuu maksamaan Handelsbankille 1,8 miljoonaa euroa maksukyvyttömyyteen ajautuneen laajakaistaosuuskunnan lainoja.

Kunnanhallitus päätti maanantaina, että laskut maksetaan kuntatodistusohjelmaan kuuluvalla rahamarkkinakaupalla, jonka nimellismäärä on kaksi miljoonaa euroa.

1,1 miljoonan ja 0,7 miljoonan euron laskujen eräpäivät ovat 1. ja 4. huhtikuuta. Suuremman laskun eräpäivä oli aluksi maanantaina 21. maaliskuuta, mutta pankki on siirtänyt sen ensi viikon perjantaihin.

Rautavaaran tietoverkko-osuuskunta on hakeutunut yrityssaneeraukseen. Sen on toimitettava ehdotus saneerausohjelmaksi käräjäoikeudelle viimeistään 24. toukokuuta.

Mainos



 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*