Kiireellisen sijoituksen lakimuutos ihmetyttää
Vuoden 2016 alussa voimaan tuleva lapsen kiireellistä sijoitusta koskeva lastensuojelulain muutos herättää voimakasta ihmetystä Kuntaliitossa ja kunnissa.
Nykyinen lakiteksti mahdollistaa kiireellisen sijoituksen, kun lapsi on ”välittömässä vaarassa tai muutoin kiireellisen sijoituksen tai sijaishuollon tarpeessa”. Muutoksen jälkeen tekstistä poistuu kohta ”tai muutoin kiireellisen sijoituksen tai sijaishuollon tarpeessa”.
Lakimuutoksen taustalla on halu vähentää kiireellisten sijoitusten määrää ja kiireellisten sijoitusten tekemistä liian herkästi. Kuntaliiton mukaan muutos kiristää tarpeettomasti kiireellisen sijoituksen edellytyksiä.
Lain esittelijä, hallitusneuvos Lotta Hämeen-Anttila STM:stä sanoo, että lakimuutos on osa kokonaisuutta, jonka taustalla on kiireellisten sijoitusten määrän 60 prosentin kasvu vuoden 2007 lastensuojelulain voimaantulon jälkeen.
Viime vuosina kasvu on hidastunut, ja Kuutoskaupunkien tuore raportti osoittaa kiireellisten sijoitusten vähentyneen suurissa kaupungeissa.
Hämeen-Anttila ei pidä uudistusta radikaalina.
– Uudistus tarkoittaa käytännössä, että on mietittävä, miten päätökset kirjoitetaan kun ne tehdään, hän sanoo.
– Käytettävissä olevien tietojen perusteella on arvioitava, voiko lapsi olla turvallisesti kotona ja olisiko tilanne turvattavissa muilla keinoin.
– Lakimuutoksella pyritään saamaan perheille apua riittävän aikaisessa vaiheessa. Lakiin on tuotu uusia välineitä toimia kriisiytyneissä tilanteissa, Hämeen-Anttila sanoo.
Kuusikkokuntien raportin taulukko:
Ehtojen kiristyminen huolestuttaa asiantuntijoita
Kuntaliiton lastensuojelun erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen ja Kuntaliiton sote-yksikön johtava lakimies Sami Uotinen kirjoittivat Helsingin Sanomissa heinäkuussa huolesta, jota lakipykälän muutos on aiheuttanut.
– Voimaan tullessaan lakimuutos voi jättää sosiaalityöntekijät keinottomiksi tilanteissa, joissa välittömän vaaran edellytys ei yksiselitteisesti täyty ja joissa ei voida edetä vanhempien suostumukseen perustuvan avohuollon sijoituksen suuntaan. Joko 12 vuotta täyttänyt lapsi tai vanhemmat voivat esimerkiksi vastustaa ehdotettuja tukitoimia, Puustinen-Korhonen ja Uotinen kirjoittivat.
Espoon kaupungin sosiaali- ja terveystoimen lastensuojelun lakimies Kati Saastamoinen on ollut mukana keskusteluissa ministeriön kanssa siitä, mistä lakimuutoksessa pohjimmiltaan on kyse. Työssään hän ei ole havainnut, että lapsen tilanteisiin puututtaisiin liian herkästi.
– Ehkä jopa päinvastoin. On lukuisia tilanteita joissa ei ole lain edellyttämällä tavalla puututtu, Saastamoinen arvioi.
Myöskään kuntien näkemykset eivät näytä tukevan sitä, että kiireellisiä sijoituksia tehtäisiin liian herkästi tai liian paljon.
Kunnissa pelätään, että välittömän vaaran tulkinta jää yksin sosiaalityöntekijän harteille. Tai että kun näyttö välittömästä vaarasta viimein saadaan, se on lapsen kannalta myöhäistä. Tai että lapsen turvallisuus ja henki vaarantuvat ja lastensuojelun sosiaalityöntekijä jää siitä vastuuseen, koska hänellä ei ole todellisia keinoja auttaa.
– Sosiaalityössä on paljon arkuutta ja pelkään että tämä lisää sitä entisestään. Vaikkei tarkoitus olisi muuttaa käytäntöjä, niin jokainen lainmuutos sisältää riskejä ja kun käytäntöön vieminen vie aikaa, niin siihen väliin putoaa aina lapsi, Saastamoinen muistuttaa.
Selkeä laki tärkeä lastensuojelussa
Syyskuussa STM julkaisi kuntainfon, jossa on avattu esimerkein tilanteita, joita uusitun pykälän kohta ”välitön vaara” voi tarkoittaa.
Lotta Hämeen-Anttilan mukaan Aila Puustinen-Korhosen ja Sami Uotisen kirjoituksesta syntyneitä väärinkäsityksiä on haluttu oikaista. Kuntainfosta on hänen mukaansa laadittu mahdollisimman informatiivinen, ja koulutuksella lakiuudistuksen vaikutusta avataan lisää.
Saastamoinen arvioi, että kyseessä on ennemminkin koulutuskysymys kuin lainmuutostarve.
– Kiireellisessä sijoituksessa on varmasti paljon ongelmia ja haasteita. Ne ei kuitenkaan mielestäni ole lainmuutoskysymyksiä vaan ennen kaikkea koulutuskysymyksiä. Niiden takia ei pitäisi lähteä muuttamaan lakia, hän näkee.
Aila Puustinen-Korhonen pelkää, että lastensuojelun todellisuus ei kaikilta osin asettaudu kuntainfon esimerkkitilanteisiin, mistä seuraa kentällä pulmia tulkinnassa.
– Kun lastensuojelussa toimitaan, tulisi lainsäädännön olla hyvin selkeä sekä sitä soveltavalle työntekijälle että lastensuojelun asiakkaalle, näin voidaan vähentää sitä epävarmuutta ja epäluottamusta, joka monesti lastensuojelutyöhön liittyy: miksi toimitaan niin kuin toimitaan ja miten asia osataan asiakkaille, lapsille ja vanhemmille ymmärrettävästi selittää, Puustinen-Korhonen sanoo.
”Välittömän vaaran” lavea kuvailu esimerkein herättää myös ihmetystä.
– Laissa kiireellisen sijoituksen perusteena on jatkossa ainoastaan välitön vaara. Tiedotteessa kuvataan monia tilanteita, jotka on kuitenkin vanhojen perusteiden mukaisia, mutta nyt ne on laitettu välittömän vaaran perusteeseen, Saastamoinen näkee.
Epätietoisuutta myös asiantuntijoilla
Vantaan kaupungin lastensuojelun lakimiehen Johanna Laisaaren mukaan välitön vaara terminä on lastensuojeluun hyvin perehtyneille juristeillekin moniulotteinen ja tästä syystä sen käyttäminen kiireellisen sijoittamisen tilanteessa mahdollistaa laajat tulkintaongelmat kentällä.
– Kaikissa kunnissa ei edelleenkään ole oikeudellista neuvontaa työntekijöillä käytössään. Lastensuojelulain tulisi olla äärimmäisen selkeä, se on kaikkien oikeusturvan mukaista, sekä perheiden että työntekijöiden, Laisaari huomauttaa.
Hän muistuttaa, että välitön vaara käsitetään eri tavoilla pelkästään lakimiesten keskuudessa. Kun se käsitetään eri tavoilla monella eri tasolla – sosiaalityöntekijöiden parissa, perheissä ja nuorissa, joihin toimenpiteet kohdistuvat – asian pulmallisuus voi kumuloitua ja pahimmillaan luottamus lastensuojelussa tehtävään työhön vaarantuu, kun jo käytettävistä termeistä on erimielisyyttä.
– Koulutuksella tähän ei voida pelkästään vaikuttaa, vaan viime kädessä tämä asia jää hallinto-oikeuksien linjauksista syntyvän oikeuskäytännön varaan.
– On olemassa myös riski, että asiaa tulkitaan valtakunnallisesti hyvin eri tavoilla, jolloin yhdenvertaisuus vaarantuu laajasti, Laisaari muistuttaa.
Sosiaali- ja terveysministeriö järjestää koulutustilaisuuden lastensuojelulain muuttuneiden säännösten merkityksestä 11.11.2015. Ohjelma: stm.fi/tapahtumat.
Onko kuntainfolla oikeudellista sitovuutta?
STM:n syyskuun lopussa julkaisema kuntainfo avaa kiireellisen sijoituksen perusteen, välittömän vaaran, tulkintaa esimerkkien avulla.
STM:n kanssa lakimuutoksesta käydyissä keskusteluissa mukana ollut lakimies Mirjam Araneva Merikratos Oy:stä ilmoittaa sanoutuvansa irti osasta STM:n kuntainfossa esitetyistä tulkintasuosituksista. Hänen mukaansa kunnissa tulisi huomioida, että lastensuojelulaki ei anna ministeriölle valtuutusta antaa virallisia ohjeita joilla olisi oikeudellista sitovuutta.
– Se miten pykälää tullaan tulkitsemaan, jää hallinto-oikeuksien ratkaistavaksi, hän näkee.
– Ministeriön ohjeiden luonne voi korkeintaan olla suositus. Jos suositus johtaa väärään laintulkintaan, se on mielestäni vähintäänkin kyseenalaista.
Araneva muistuttaa, että nykyinen pykälä on ollut samassa muodossa vuodesta 1984.
– On olemassa hallinto-oikeuksien käytäntö, jolla kaksi edellytystä on erotettu toisistaan. Tietyissä tapauksissa täyttyy välittömän vaaran edellytykset, tietyissä muutoin kiireellisen sijoituksen ja sijaishuollon tarpeet.
– Nyt ohje näyttää siltä, että 1.1.2016 alkaen myös jälkimmäiset edellytykset on väkisin tungettu siihen välittömään vaaraan.
– Miksi välitön vaara ei olisi välitöntä vaaraa enää 1.1.2016 jälkeen? Araneva ihmettelee viitaten hallinto-oikeuksien vakiintuneeseen käytäntöön.
Aranevan mielestä pykälämuutos ei ole loppuun asti harkittu.
– Kaipaisin tilastoja ja selvityksiä siitä, ovatko väitteet, että kiireellisiä sijoituksia tehtäisiin liian herkästi, oikeita.
Karri Välimäki: Lakimuutoksen ideana
muiden keinojen painottaminen
Helsingin sosiaaliviraston johtavan lakimiehen Karri Välimäen mukaan keskustelua herättävän pykälämuutoksen taustalla on halu korostaa kiireellisen sijoituksen viimesijaisuutta ja painottaa enemmän kiireellistä avohuollon tukitoimenpidettä.
– Että painopiste olisi enemmän siellä kuin perheen autonomiaan interventiolla puuttumisessa.
– Yritetään pehmeämmillä keinoilla loppuun asti ja kiireellinen sijoitus jää ihan sinne ultima ratioon, Välimäki sanoo.
Hän näkee pyrkimyksen tämänkaltaiseen käytännön muuttamiseen hyvänä.
– Usein lastensuojeluasioissa kiireellinen sijoitus on se jossa tulee voimakas keskinäinen vihamielisyys ja asiakkaat kokevat lastensuojeluviranomaiset vähemmän mairittelevalla tavalla, ja yhteistyö on sen jälkeen aika jumissa.
Juha Rehula:
Koulutus tukee lakimuutosta
Juha Rehula (Kuva: Kunta.tv).
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula, kesk., sanoo, että lakimuutos korostaa kiireellisen sijoituksen luonnetta turvaamistoimena.
– Lastensuojelun perimmäinen tehtävä on lapsen suojaaminen ja kiireellistä sijoitusta on käytettävä silloin kun lapsen turvallisuuden takaaminen sitä edellyttää. Uskon, että riittävän laajalla ja tarkoituksenmukaisella koulutuksella lakimuutoksen tavoitteet avautuvat vaativaa työtä tekeville aikaisempaa paremmin, Rehula sanoo.
Ministerin mukaan sosiaalihuoltolain uudistukseen kuuluvalla matalan kynnyksen palvelujen lisäämisellä ja eri toimijoiden välisen yhteistyön lisääntymisellä voidaan välttää niiden tilanteiden syntymistä, joissa kiireellistä sijoitusta on käytettävä.
Rehula on tietoinen pykälätekstin muutoksen synnyttämistä keskusteluista.
– Välitön vaara ei ole lastensuojelussa uusi käsite. Lastensuojelussa päätöksenteko yksittäistapauksessa perustuu sosiaalityöntekijän kyseisellä hetkellä tekemään kokonaisarvioon ja sen perusteella tehtävään päätökseen. Täysin tyhjentävää esimerkkilistausta lainsäädännössä tai ohjeistuksessa voidaan siis harvoin antaa.
Artikkeli on julkaistu Kuntalehdessä 11/2015.
Ammatilliset kokeneet sosiaalityöntekijät tekevät entiseen tahtiin työtään eli turvaavat lasta ja nuorta vaikka kiirellisellä sijoituksella ja hyvin harvoin asiakas kiistää /kyseenalaistaa kiireellisen sijoituksen tarpeen tms eli valittaa asiasta eteenpäin. Hyvä tietenkin on keskustella asiata mutta jos muistelemme Erika 8 v tapausta olisi kaikki ainekset kiireelliseen ollut käytössä ilman tätä uudistettua kohtaakin.Varmaan iso osa ammattilaisista pitää kirkkaana mielessään tämän tapauksen ja tekee asiat vieläkin herkemmin vakavassa tilanteessa lapsen edun mukaisesti . On toki eri asia jos on vaihtuvia kokemattomia työntekijöitä jotka eivät ole sisäistäneet lakeja ja niiden henkeä. Heitä ei tosin pitäisi päästää lastensuojeluun ekana työnään.
Pitkään lastensuojelukentässä toimineena, olen kaivannut keskustelua; mikä oikeasti on välitöntä vaaraa lapselle, ääneen lausuttuna ja vaaran merkit koottuna ja niiden arviointi lapsen turvallisuudelle. Arvioinneista keskusteleminen vanhempien kanssa. Tässä keskustelussa ollaan liian varovaisia. Vastavuoroinen ja rehellinen keskustelu on kokemukseni mukaan harvinaista.
Olen kaivannut keskustelua myös sijoituksen itsensä vaarasta lapselle. Sijoitus on aina rankka lapselle vaikka se olisi hyvinkin tarpeellinen. Jos lapselle ei pystytä myöhemmin osoittamaan ja perustelemaan sijoituksen välttämättömyyttä, niin sijoitus on erittäin tuhoisa. Katkeroituminen voi jopa estää oman elämän halttuun ottamisen. Näitä tapauksia on aivan liikaa.
Kysymyksen tulisi kuulua, onko sijoitus turvaksi vai hajoitukseksi lapsen elämälle. Lapsen oikeuteen elää perheensä kanssa ei saa puuttua, jos ei ole tarjota parempaa elämää. Tämä on kipeä kysymys julkisen vallan käyttäjille.
Liian vähän selvitetään ja tutkitaan, mitä hyvää sijoitus on lapselle tuonut. Mitä sijoituksessa olleille lapsille kuuluu aikuisena. Mikä on ollut hyväksi ja mikä pahaksi. Tulisi myös arvoida ja tutkia, mitä kuuluu niille joita ei ole sijoitettu, vaan on edetty avohuollon tukitoimin.
Tulisi kysyä myös perheiltä, mitä apua he tarvitsivat, jotta he voisivat kasvattaa ja huolehtia lapsestaan itse. Ei yliopistokoulutus tuo pätevyyttä arvioida toisten ihmisten tarpeita ylhäältä päin katsoen.
Kiireellistä sijoitusta on myös käytetty väärin. Kiireellisellä sijoituspäätöksellä on varmistettu lapsen sijoitus ”varmuuden vuoksi” vaikka välitöntä vaaraa ei ole ollut olemassa. Kiireellisen sijoituksen tarkoitus on ollut ottaa aikalisää huostaanoton valmisteluun jopa 60 päivällä. Muttei kiireellistä sijoitusta ole myöskään ”varmuuden vuoksi” purettu vaikka välitöntä vaaraa ei enää ole ollut.
Ruotsissa kiireelliset sijoitukset eivät ole lisääntyneet lainkaan mutta Suomessa räjähdysmäisesti. Molemmissa maissa on suurinpiirtein samanlainen laki ja samanlaiset menettelytavat. Miksi tämä ilmiö on tapahtunut vain Suomessa?
Lakimuutos on tarpeen koska se selkeyttää asian luonnetta ja myös vahvistaa asiakkaan oikeusturvaa.
Oikein hyviä pointteja edellä oleviss kirjoituksissa. Toivottavasti uusi laki tuo myös uuden kulttuurin niihin kuntiin, joissa tehdään kiireellisiä sijoituksia hyvinkin epämääräisin perustein. Vai onko tarkoitus, että lastensuojelu uhkaa ja pelottaa perheitä? Eihän kukaan uskalla hakea apua lääkäristä tai sosiaalipuolelta, jos tarpeellista apua ei saa ja ainoana vaihtoehtona on huosta. Ja kuten Raili totesi, kiireellinen sijoitus on äärimmäisen rankka kokemus sekä lapsille että vanhemmille.