Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty. (kuva: Sosiaali- ja terveysministeriö/Sami Perttilä)

Sosiaali- ja terveysministeri Laura Rädyn, kok., mukaan keskustan julkaisemassa strategisessa hallitusohjelmassa ei mainita sanallakaan sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamista. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä esitteli ohjelman keskiviikkona.

– Ihmettelen suuresti, ettei sote-palveluiden uudistaminen ole keskustan keskeinen tavoite. Eikö tämä ole yksi kevään ja tulevan hallituskauden suurimpia kysymyksiä? Räty kysyy keskiviikkona antamassaan tiedotteessa.

Rädyn mukaan kokoomus on ainoana puolueena kertonut avoimesti kantansa sote-palveluiden rahoituksen uudistamiseen.

– Herää kysymys, eikö keskustalla ole näihin asioihin mitään kantaa, vai eivätkö he halua kertoa linjaansa julkisuuteen.

– Sote-palvelut vastaavat yli puolta koko julkisesta taloudesta ja ikääntyvän väestön sekä kasvavan palvelutarpeen aikana niiden uudistaminen on todellinen kansakunnan kohtalonkysymys. On mahdotonta keskustella hyvinvointiyhteiskunnan ja ihmisten arjen tärkeimmistä kysymyksistä, jos gallupjohtaja välttelee koko aihetta, Räty sanoo.

Rädyn mukaan keskustan ohjelma puhuu kauniisti yrittäjyyden kannustamisesta, mutta näyttää unohtaneen sote-sektorin yrittäjyyden ja työpaikat.

– Vaalikeväänä äänestäjillä on oikeus tietää, kannattaako Juha Sipilän keskusta ihmisten valinnanvapautta ja oikeutta päättää omista palveluistaan, tai palvelutuotannon julkista monopolia vai kilpailua ja monituottajuutta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Avatar Kokoomuksella on ollut vain perustuslain vastaisia esityksiä sanoo:

    Ei Kokoomuskaan kertonut sotesta mitään ennen vuoden 2011 eduskuntavaalia.

    Kokoomus ei halunnut edes kuulla sanallakaan Keskustan perustuslain mukaisesta kotikunta-maakuntamallista.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*