Kustannusten hillintä ja tulopohjan laajennus on toteutettava myös sosiaalihuollossa, muistuttaa Hyvilin Aila Puustinen-Korhonen – ”Lastensuojelun sijaishuollon häiriökysyntään pitää voida puuttua lainsäädännöllä”

Sosiaalipalvelujen järjestämisen tapoja ja velvoitteita on välttämätöntä muuttaa myös sosiaalihuollossa, samoin asiakasmaksuja on voitava periä aiempaa laajemmin sosiaalihuollossa, sanoo hyvinvointialueita edustavan Hyvil Oy:n lastensuojelun erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen.

Hän muistuttaa, että säästöt ja kustannusten hillintä muodostuvat myös ”pienistä puroista”.

– Koko sosiaalihuollon kenttä on otettava tarkasteluun.

– Sosiaalipalvelujen palveluvalikoiman rajaamisessa voisi ensimmäiseksi kääntää katseet niihin palveluihin, jotka eivät varsinaisesti ole sosiaalipalveluja luonteeltaan, mutta joita myönnetään sosiaalihuoltolain nojalla, hän ehdottaa.

Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi tukipalvelut, kuten vaatehuolto- ja siivouspalvelut ja muina sosiaalipalveluina myönnettävät lomanviettopalvelut ja tukihenkilötoiminta. Lomanviettopalveluina on myönnetty esimerkiksi lapsiperheelle loma Espanjaan, Puustinen-Korhonen kertoo.

– Tällainen ei liene kovin yleistä, mutta nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa jopa tämän, kun lomanviettopalveluiden antamisvelvollisuus on laissa säädetty.

Puustinen-Korhosen mukaan palveluluokassa, johon kuuluvat lomanviettopalvelut ja muut sosiaalipalvelut ja varhaisen tuen sosiaalityö ja sosiaaliohjaus, nettokustannukset koko maan tasolla vuonna 2023 olivat 177 miljoonaa euroa.

– Kustannusten nousua edellisvuoden kunta-aikaiseen käyttökustannustietoon oli noin 50 miljoonaa. Ihan tarkkaan emme voi tietää, ovatko luvut täysin vertailukelpoisia, sillä raportointi muuttui hyvinvointialueelle siirryttäessä, mutta ilmeistä on, että palveluluokan kustannukset ovat merkittävästi nousseet.

Asiakasmaksut

Orpon hallitus tavoittelee 150 miljoonan euron säästöjä terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksilla vuonna 2025.

Aila Puustinen-Korhosen mukaan keskusteluissa hyvinvointialueiden kanssa on nostettu esiin, että myös sosiaalihuollon asiakasmaksuja on tarkasteltava siltä osin, että eräissä palveluissa tulee voida periä maksuja asiakkaan itsensä varaamasta ja peruuttamattomasta ajasta. 

– Tämä voisi tulla kysymykseen esimerkiksi lastenvalvojan palveluissa. Iso ongelma on se, että asiakkaat eivät saavu varaamalleen ajalle.

Puustinen-Korhosen mukaan eräällä hyvinvointialueella jopa viidennes varatuista ajoista jää käyttämättä.

– Toinen hyvinvointialue kertoi, että 1 200 aikaa vuodessa jää käyttämättä eikä niitä peruta.

Puustinen-Korhosen mukaan myös tuettujen ja valvottujen tapaamisten ja vaihtojen, mahdollisesti muidenkin sosiaalipalvelujen, asiakasmaksua pitäisi harkita. Samoin tulisi harkita sijoitettujen lasten vanhemmilta perittävien asiakasmaksujen helpottamista.

Hän huomauttaa, että mahdollisuus periä maksu käyttämättä jätetystä palvelusta on merkittävästi suppeampi sosiaalihuollossa kuin terveydenhuollossa.

– Se, että jätettäisiin hakeutumatta palveluun asiakasmaksun vuoksi on sosiaalihuollossa samanlainen kysymys kuin terveydenhuollossa. Nyt on helppoa jättää tulematta varatuille ajoille ja jättää asioitaan hoitamatta, kun se ei maksa mitään.

Aila Puustinen-Korhonen esittää myös, että asiakasmaksulakia tulisi muuttaa siten, että sijoitettujen lasten vanhemmilta voitaisiin periä tulosidonnainen asiakasmaksu. Samalla voitaisiin poistaa nykyinen elatusapuihin liittyvä kytkös.

– Elatusavun määrittely on hallinnollisesti raskas ja se edellyttää edunvalvojan sijaisen  määräämistä lapselle ja vanhemmilta yhteistyötä, mihin heillä  ei  aina ole valmiutta. Jos elatussopimusta ei synny, elatusavun määrittely edellyttää asian viemistä käräjäoikeuden päätettäväksi. Prosessi kokonaisuudessaan voi helposti kestää vuoden, miltä ajalta ei voida periä mitään maksua.

Tämä on Puustinen-Korhosen mukaan johtanut siihen, ettei vanhemmilta ole juurikaan peritty asiakasmaksuja lapsen sijoituksen ajalta.

– Nämä ovat saamattomia tuloja hyvinvointialueelle. Tämä tulisi korjata asiakasmaksulain muutoksella. Kaikki sijoitettujen lasten vanhemmat eivät tosiaankaan ole tulottomia tai vähävaraisia.

Puustinen-Korhonen ehdottaa, että hyvinvointialueelle tulisi luoda mahdollisuus määritellä tulosidonnainen asiakasmaksu vanhemmille tulorekisterin tietojen perusteella.

– Jos esimerkiksi 5 000 lapsen vanhemmilta voitaisiin periä esimerkiksi 100 euroa kuussa yhteensä lapsen sijaishuollon asiakasmaksua, kertyisi vuodessa 6 miljoonaa euroa tuloja hyvinvointialueille. Sijoitettuja lapsia on vuosittain noin 20 000. Osalla vanhemmista tulosidonnainen maksu ei tulojen puuttuessa tietenkään mahdollistu.

Lastensuojelun häiriökysyntä kuriin

Merkittävä epäkohta sosiaalipalvelujen kysynnässä on jo pitkään ollut se, että lastensuojelun sijaishuolto korvaa paljon terveydenhuollon, kuten puuttuvan lasten- ja nuorisopsykiatrisen hoidon, päihdehoidon ja neuropsykiatrisen kuntoutuksen, palvelupuutteita.

Lastensuojelupalveluihin siis ohjataan lapsia, jotka eivät ole sinänsä lastensuojelun tarpeessa vaan joille kuuluisi ihan muita palveluita.

– Lastensuojelulakiin tarvitaan muutokset siltä osin, ettei sijoituksia voitaisi tehdä terveydenhuollon tai vammaispalvelujen palvelupuutteiden vuoksi, Aila-Puustinen-Korhonen sanoo.

– Sijaishuollon kustannukset, jotka ovat nyt noin miljardi euroa, laskisivat merkittävästi. En puhuisi muutamasta miljoonasta, vaan vähintään 100 miljoonasta, vaikka hoitoa terveydenhuollossa ja vammaispalveluissa lisättäisiin ja lisäkustannuksia tulisi sieltä.

Ilmaista sijaishuollon tarpeen väheneminen ei tietenkään olisi. Palvelupuutteita mielenterveyspalveluissa ja neuropsykiatrisessa kuntoutuksessa olisi paikattava. Lisäksi lasten koulunkäynnin ongelmat olisi selvitettävä ajossa ja järjestettävä tuki kouluun, ettei kouluakäymättömyys johda aikanaan sijaishuoltoon, Aila Puustinen-Korhonen sanoo.

– Palvelujärjestelmään tulisi saada ymmärrys siitä, että sijoitus kodin ulkopuolelle on hyödyllistä vain tietyissä tilanteissa ja tietylle kohderyhmälle. Se ei sovi esimerkiksi hoidoksi silloin, kun tarvittavia terveyspalveluja puuttuu.

– Lastensuojelulaki ei mahdollista lasten pakkolääkintää eikä pakkoruokintaa, vaikka usein näin luullaan. Huonosti psykiatriseen hoitoon motivoituneita lapsia työnnetään sijaishuoltoon lääkittäväksi ja anorektikkoja ruokittaviksi.

Häiriökysynnän vähentäminen vaatisi panostusta lasten mielenterveyden- ja päihdehäiriöiden hoitoon.

– Maksaa sekin, mutta sijaishuoltokin on erittäin kallista eikä ole mitään näyttöä siitä, että lasten terveyspulmien hoito sijaishuollolla olisi vaikuttavaa, Puustinen-Korhonen muistuttaa.

Henkilöstökysymys

Lastensuojelun sosiaalityön kelpoisuus ja sen joustavoittaminen on ollut viime kuukausina erityisen paljon puheenaiheena, kun hallitus ilmoitti suunnittelevansa ammattihenkilölain  muutosta tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimimiseen. Syynä suunnitelmalle on lain epätarkkuus ja pula pätevistä työntekijöistä.

Tarkoitus on tarkentaa tilapäisten sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusehtoja ja laajentaa tilapäisenä sosiaalityöntekijänä toimivien joukkoa. Tavoitteena on saada lastensuojeluun ja myös muualle sosiaalihuoltoon nykyistä helpommin työntekijöitä.  

Esitystä kritisoivien, mm. Talentian ja Sosiaalityöntekijöiden Seuran, mielestä esitys uhkaa alan veto- ja pitovoimaa ja arvostusta.

Ylipäätään sosiaalipalveluissa hyvinvointialueiden valtaa päättää järjestämisestä tulisi lisätä, Aila Puustinen-Korhonen sanoo.

Nyt hyvinvointialueen velvoitetta järjestää sosiaalityön asiantuntemusta on ripoteltu useisiin säännöksiin sosiaalihuoltolaissa. Säännökset koskevat mm. erityistä tukea tarvitsevan lapsen palvelutarpeen arviointia, omatyöntekijyyttä, sosiaalista kuntoutusta ja perheneuvontaa.

– Hyvinvointialueen velvollisuutena tulee olla sosiaalityön järjestäminen hyvinvointialueen itsensä päättämällä ja hallintosääntönsä määräämällä tavalla, Puustinen-Korhonen sanoo.

– Ammattihenkilölaissa on jo nyt riittävät säännökset sosiaalityöntekijän vastuista. Kun ammattihenkilölaissa säädetään, että vastaa tietyistä asioista, se ei tarkoita, että yksin tekee, päättää ja vastaa.

Puustinen-Korhonen muistuttaa, että sosiaalityöntekijäpula pahenee tulevien vuosien aikana.

– Kymmenessä vuodessa ennakoidaan noin 2 000 sosiaalityöntekijän eläköityvän. Lisäkoulutuspaikkoja ei ole näköpiirissä eikä yliopistoja kiinnosta sosiaalityön tilauskoulutuksen järjestäminen yhdessä hyvinvointialueiden kanssa.

– Hyvinvointialueille tulee taata aito mahdollisuus sosiaalityön resurssinsa järjestelemiseen ja tehtäväjaon kehittämiseen alueensa palvelutarpeita vastaavalla tavalla. Muita sosiaalihuollon ammattihenkilöitä tulee voida käyttää sosiaalihuollon tehtävissä nykyistä joustavammin.

Puustinen-Korhonen muistuttaa, että tämäkin on iso kustannuskysymys.

– Jos 500 tehtävää voisi sosiaalityöntekijän sijasta hoitaa esimerkiksi sosiaaliohjaaja tai kuntoutuksen ohjaaja, kustannusvaikutus olisi noin 9 miljoonaa euroa vuodessa.

Pahenevaan sosiaalityöntekijäpulaan tulisi Aila Puustinen-Korhosen vastata miettimällä, mitä tehtäviä on todella tarpeen lailla säätää tietyn viranhaltijan, sosiaalityöntekijän, tehtäviksi

– Suoria sosiaalityöntekijälle lailla annettuja tehtäviä on lastensuojelulaissa, mutta vähemmän muussa lainsäädännössä. On mietittävä sitä, mitä tehtäviä on tarpeen suoraan lailla säätää tietyn viranhaltijan, sosiaalityöntekijän, tehtäviksi. Niitäkin on, mutta sanoisin, että korjauksia voisi asiaan tehdä.  

– Lasten ja perheiden ongelmat esimerkiksi lastensuojelussa ovat monesti arjen ongelmia: rahat ei riitä, lapset ei nuku, parisuhde rakoilee ja asunto on liian ahdas, päihteitä kuluu liikaa. Meillä on nykyään hyvin monipuolisesti olemassa  sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä näitä asioita ratkomassa. Sosiaalityöntekijöitä tarvitaan, mutta miten ne tulevaisuudessa riittävät? Siitä on kysymys, ei esimerkiksi siitä, että sosiaalityöntekijän työtä ei arvostettaisi.