Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän (HSL) mukaan talouden taantuma vaikuttaa myös HSL:n ja kuntien talouteen.

Työllisyystilanteen heikentyminen näkyy vähentyneinä matkamäärinä ja pienentyvinä lipputuloina.

Elokuun lopun tietojen perusteella joukkoliikenteen matkustajamäärä laskee runsaalla puolella prosenttiyksiköllä vuodesta 2013. Lipputuloja arvioidaan tänä vuonna kertyvän vajaat kaksi prosenttia ennakoitua vähemmän.

Toimintakulujen ennustetaan jäävän selvästi talousarviosta, minkä johdosta HSL arvioi tilikauden tuloksen olevan 1,4 milj. euroa alijäämäinen, kun talousarviossa oli varauduttu 8,3 milj. euron alijäämään.

– Heikot talousnäkymät vähentävät HSL:n jäsenkuntien mahdollisuuksia panostaa joukkoliikenteen kehittämiseen. Taloudellinen tilanne tuo paineita korottaa lippujen hintoja kustannustason nousua enemmän ja säätää kuntaosuuksia ylöspäin, jos joukkoliikenteen palvelutaso halutaan säilyttää nykyisenä, HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi sanoo.

HSL:n toimintatuloista noin puolet tulee sen omistajakunnilta ja puolet lipputuloista.

Vuonna 2014 HSL-alueella tehdään arviolta hieman alle 350 miljoonaa joukkoliikennematkaa, noin 0,6 prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisvuonna. Alkuvuonna laskua oli selvästi enemmän, mutta kesällä matkustajamäärät kääntyivät hienoiseen nousuun.

Vähennystä on eniten metro- ja raitiovaunumatkoissa. Bussiliikenteessä seudulliset matkat lisääntyvät tuntuvasti, ja hieman nousua on myös Vantaan sisäisillä linjoilla. Sen sijaan Helsingin, Espoon ja Kirkkonummen sisäisillä linjoilla sekä U-liikenteessä matkustajamäärät jäävät vuoden takaista pienemmiksi. Lähijunaliikenteeseen on luvassa maltillista kasvua.

Viimeisimpien tietojen perusteella HSL arvioi vuoden 2014 toimintatuottojen jäävän 595,5 miljoonaan euroon eli prosentin alle talousarvion. Jäsenkuntien maksamat kuntaosuudet ovat arviolta 290,2 miljoonaa euroa. Lipputuloja arvioidaan kertyvän 287,7 miljoona euroa eli 1,8 prosenttia talousarviossa arvioitua vähemmän. Lippujen hintoja korotettiin vuoden alussa keskimäärin kolmella prosentilla.

Toimintakulujen arvioidaan jäävän 589,1 miljoonaan euroon, joten talousarvio alittuisi 12,6 miljoonalla eurolla eli 2,1 prosentilla.

Miettinen Ville
Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*