Kuntatalous on samaan aikaan ylijäämäinen ja alijäämäinen
Kunnilla oli vuonna 2014 yhteensä 15,5 miljardin euron rahoituksellinen alijäämä vaikka kuntien kirjanpidon mukaan kunnille kertyi saman vuoden tilinpäätöksissä lähes 10 miljardia euroa ylijäämää.
Emeritusprofessori Pentti Meklin ja Kuntaliiton erityisasiantuntija Heikki Pukki selvittävät tuoreessa Kuntalehdessä (2/2016) arvioita kuntatalouden tilasta.
Erot alijäämän ja ylijäämän arvioinnissa johtuvat pohjimmiltaan siitä, että kunnat tarkastelevat kuntataloutta kuntien kirjanpidon tuottamalla tiedolla. Valtion päättäjät puolestaan mittaavat tasapainoa EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen ja koko julkisen talouden näkökulmasta kansantalouden tilinpitojärjestelmällä.
Näin syntyy tilanne, että kuntien ja kuntayhtyminen taseeseen oli kertynyt vuoden 2014 loppuun mennessä kirjanpidollista ylijäämää lähes 10 miljardia euroa ja kuntakonserneille lähes 6 miljardia euroa. Viime vuosien ylijäämien kasvua selittävät osittain kuntien liikelaitosten yhtiöittämiset.
Suurin osa kunnista on ylijäämäisiä, mutta esimerkiksi vuonna 2014, jota Pentti Meklin ja Heikki Pukki tarkastelevat Kuntalehden analyysissä, 62 kunnalle oli kertynyt alijäämää. Alijäämäisten kuntien määrä on merkittävästi vähentynyt viime vuosina.
Tulojen ja menojen,
eli tuottojen ja kulujen erotus
Kuntien kirjanpidossa yli- tai alijäämä lasketaan liiketalouden periaatteiden mukaisesti kyseiselle tilikaudelle jaksotettujen tulojen ja menojen, eli tuottojen ja kulujen erotuksena. EU-tarkastelussa yli- tai alijäämä lasketaan kunkin kalenterivuoden kokonaistulojen ja -menojen erotuksena, jota kansantalouden tilinpidossa vastaa julkisyhteisöjen nettoluotonotto/-anto.
Investointien käsittely aiheuttaa oleellisimmat erot kirjanpidollisen ja rahoituksellisen tasapainon välillä: kansantalouden tilinpidossa investoinnin hankintameno on kokonaisuudessaan investointikauden menoa, mutta kunnan kirjanpidossa yksittäiselle kaudelle kirjataan vain investointien poistot.
Aiempina vuosina toteutettujen investointien omahankintamenoista tehtävät poistot ovat käytännössä paljon pienemmät kuin tulevien vuosien investointimenot, ja se aiheuttaa kunnille kasvavaa lainarahoituksen tarvetta.
Kuntalain mukaan kunnan on ryhdyttävä toimenpiteisiin alijäämän kattamiseksi riippumatta siitä, kuinka suuri oma pääoma kokonaisuudessaan on tai vaikka kuinnalla ei olisi lainkaan velkaa.
Kansantalouden tilinpidossa seurataan velan muutosta – velkaa sinänsä ei vieroksuta, vaan arvioidaan velan määrää. EU:n sopiman ”liiallisia alijäämiä koskevan menettelyn” mukaan jäsenmaiden julkisen talouden vuotuinen alijäämä saa olla korkeintaan 3 prosenttia ja velka 60 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Vuonna 2014 Suomen julkisen talouden alijäämä ylitti 3 prosentin rajan ja velan määrä oli 59,3 prosenttia.
