Kaupungit asettavat kunnianhimoisia ilmastotavoitteita – mutta suurin ongelma ovat kaupunkilaiset
Kuva: Ville Miettinen
Helsinki tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä.
Ilmastoystävällisen Suomen kartalla on tiiviitä kaupunkikeskuksia, nykyistä enemmän raidekilometrejä ja paljon tuulivoimaloita.
Kotimaan lentokenttiä on nykyistä vähemmän. Eurooppaan pääsee Helsingin ja Tallinnan välistä tunnelia pitkin.
Eivätkä kaikki suomalaiset asu kaupungeissa, sillä lähimatkailu ja ruuantuotanto vaativat elinvoimaista maaseutua.
– Enemmän naurista pöytään ja vähemmän avokadoa, sanoo Demos Helsinki -ajatushautomon kaupunkitutkija, Kaisa Schmidt-Thomé.
Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)
Hänen mukaansa Suomi on jo matkalla kohti ilmastoystävällistä karttaa.
Yhdyskuntarakenne on lakannut hajaantumasta. 1980- ja 1990-lukujen niin sanotusta Nurmijärvi-ilmiöstä on siirrytty sisäänpäin kasvaviin, tiivistyviin kaupunkeihin. Moni kunta on asettanut itselleen kunnianhimoiset ilmastotavoitteet.
Mutta hiilineutraaleista kaupungeista ollaan vielä kaukana, Schmidt-Thomé sanoo.
Uudisrakentamisella iso jalanjälki
Suomi kaupungistuu nopeasti, mutta uudisrakentaminen ei ole erityisen ilmastoystävällistä.
– Vaikka tehdään järkevämpää rakennetta, niin rakentaminen on itsessään suuri kuormitus.
Sillä on pitkä hiilijalanjälki vielä tulevaisuuteen.
Asiaan voitaisiin vaikuttaa kieltämällä sellainen uudisrakentaminen, joka ei ole ilmastoystävällistä.
Ylipäätään kaupungeilla on kaavoittajina paljon mahdollisuuksia hillitä ilmastopäästöjä. Ne päättävät, mihin uusia alueita sijoitetaan ja miten vanhoja tiivistetään. Kaavoituksella voidaan säästää hyviä hiilinieluja ja perustaa uusia.
– Ruohokentät eivät ole parasta mahdollista hiilinielua, vaan erilaisilla vaihtoehtoisilla ratkaisuilla voidaan tuottaa kiinnostavampaa ympäristöä ja samalla parempia hiilinieluja, Schmidt-Thomé sanoo.
Kaavoituksella voidaan vaikuttaa myös siihen, millaisilla energianlähteillä kaupunkilaisten asunnot lämmitetään.
Esimerkiksi Helsinki on päättänyt luopua kivihiilestä, ja tähtää hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä.
Kulutus on suurin ongelma
Helsinkiläisten hiilijalanjälki ei kuitenkaan koostu pelkästään suorista Helsingissä syntyvistä päästöistä, vaan myös muusta kulutuksesta: muualla tuotetusta ruuasta, kulutustavaroista ja matkustamisesta.
Kaupungin toimenpideohjelmassa todetaan, että helsinkiläisten kulutukseen perustuva hiilijalanjälki on yli kaksinkertainen verrattuna suoriin päästöihin.
Juuri kaupunkilaisten kulutus on kaupunkien suurin ilmasto-ongelma.
– Kaupunkien keskustoissa on suuri potentiaali elää ekologista elämää, mutta kuluttaminen vesittää sitä, Schmidt-Thomé sanoo.
Ekologisimmin elävät kaupungissa asuvat pienituloiset, joilla on pieni asunto, ei yksityisautoa tai varaa reissata ulkomaille. Kaukomatkailu on kaupunkilaisten suurin ilmastosynti.
– Siirtymällä lähimatkailuun kaukomatkailun sijaan, tulisi hyvin merkittäviä päästösäästöjä.
Päästöt pienenisivät nykyisestä merkittävästi jo sillä, jos kaikki tekisivät sarjan ihan helppoja valintoja ekologisen elämäntavan suuntaan. Niihin kaikilla on pelivaraa, Schmidt-Thomé sanoo.
Porvoossa päästöt laskuun
Jo nykyisillä keinoilla hiilidioksidipäästöjä voidaan pudottaa reilusti. Se huomattiin esimerkiksi Porvoossa, jossa kokeiltiin vuonna 2018 resurssiviisasta elämää.
Suomalainen elämäntapa on keskimäärin niin kuluttava, että jos kaikki eläisivät kuten suomalaiset, luonnonvaroja tarvittaisiin viiden maapallon verran.
Porvoolaisperheet kokeilivat kuukauden ajan elää yhden planeetan kokoista arkea.
Mittareina käytettiin hiili- ja materiaalijalanjälkeä, ja kestäväksi tasoksi asetettiin Pariisin ilmastosopimuksen vuoden 2030 tavoite, eli kolme tonnia vuodessa. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on reilut 10 tonnia.
Perheet toteuttivat tavoitteen saavuttamiseksi erilaisia kokeiluja, esimerkiksi sähköpyöriä, ladattavia hybridiautoja, vegaanista ruokavaliota ja hävikkiruokapalveluja.
Kotitalouksien keskimääräinen hiilijalanjälki laski kokeilun aikana 27 prosenttia ja materiaalijalanjälki 20 prosenttia.
Asumisen hiilijalanjälki pieneni jopa 42 prosenttia.
Suurin vaikutus oli uusiutuviin energiamuotoihin siirtymisellä ja sähkön ja lämmitysenergian kulutuksen vähentämisellä. Myös lihan, juuston ja kahvin karsiminen sekä autoilun vähentäminen tuottivat merkittäviä säästöjä.
Lahti näyttää mallia
Schmidt-Thomén mukaan saavutetusta elintasosta on kuitenkin vaikea karsia. Hänen mukaansa asennemuutoksen aikaansaamiseksi olisi tärkeää välttää vastakkainasettelua, tuomitsemista ja moralisointia.
– Talkoohommiin. Kannustimia, ei pakotteita, hän sanoo.
Yksi esimerkki kannustavasta ilmastotyöstä on Lahdessa kehitetty päästökauppasovellus.
Lahti alkaa ensimmäisenä maailmassa kokeilla asukkaiden henkilökohtaista päästökauppaa.
Kaupunki kehittää parhaillaan asukkaiden liikkumista ja liikkumisen päästöjä mittaavaa Kulkukauppa-sovellusta.
Valmistuttuaan sovellus osaa laskea käyttäjälle henkilökohtaisen päästöbudjetin, seurata tämän liikkumista, tunnistaa eri liikennevälineet ja laskea niiden synnyttämät päästöt.
Henkilökohtaisen päästörajansa alittamalla kaupunkilaiset voivat tienata etuja, esimerkiksi alennuksia projektin kanssa yhteistyötä tekeviltä yrityksiltä tai kaupungin palveluilta.
Kun sovellus on saatu toimimaan Lahdessa, sitä voidaan kopioida myös muissa kaupungeissa.
– Se on houkutteleva ratkaisu, helppokäyttöinen, kannustava ja innostava asia. Tämäntyyppisiä asioita pitäisi saada enemmän kiertoon.
Päästölaskurit eivät huomioi haja-asutusalueitten päästöjen vähennyksiä: Metsän istuttamista, taimikon hoitoa, polttopuun tekoa rangoista, energiaa säästäviä lämmitysratkaisuja, pientuulimyllyjä, kauppareissujen suunnittelua, puhumattakaan hiiltä sitovasta viljelytekniikasta. Maaseudun suurempia asuntoja pidetään automaattisesti päästösyöppöinä unohtaen, että pimeään vuodenaikaan suuri osa toiminnastaa tapahtuu sisätiloissa, toisin kuin taajamissa, joissa voi astua suoraan valaistulle ja jopa lämmitetylle kadulle päästäkseen ostoksille kuutiohehtaarien kokoisiin ostosparatiiseihin.