Jarkko Ambrusin: Kun näet edessäsi neljävuotiaan lapsen kasvot mustelmilla, haluatko tehdä kaikkesi suojellaksesi häntä?

Joensuussa väkivaltaisesti viime kesänä kuolleen neljävuotiaan lapsen kohtalo on niin järkyttävä, että tämänkin tekstin kirjoittamista on lykätty monta kertaa. Kun kyseessä on yhteiskuntamme kaikkein heikoimmassa asemassa olevat, tunteet nousevat väkisinkin pintaan ja aihe menee ihon alle.

Aihe on kuitenkin sellainen, josta on pakko kirjoittaa, puhua ja pitää ääntä. Kysymys on nimittäin hyvinvointiyhteiskuntamme ja julkisten palveluiden ydinkysymyksestä: ketä varten ne ovat olemassa?

Toinen, yhtä tärkeä kysymys kuuluu: ketä yhteiskunnan pitää suojella ja millä keinoin?

Kuntalehtikin on seurannut neljävuotiaan pojan kuolemaan johtaneita tapahtumia ja syitä tiiviisti. Asia on yhteiskunnallisesti niin merkittävä, että sitä ei voi sivuuttaa vain yksittäisillä jutuilla.

Syyllisten etsiminen on turhaa ja sillä ei päästä eteenpäin. Ilmassa on kuitenkin kysymyksiä, jotka on pakko kysyä:

Miksi lapsi on päästetty päiväkodista kotiin, vaikka hänen naamassaan huomattiin isot mustelmat ja lapsi sanoi, että ”isi kiusaa?”

Miksi lastensuojelu ei ole reagoinut päivähoidosta tulleeseen viestiin ja vetosi ”muihin kiireellisemmiksi arvioituihin työtehtäviin”?

Miksi sosiaalityöntekijät eivät ole tavanneet lasta henkilökohtaisesti ja luoneet luottamuksellista ja henkilökohtaista suhdetta lapseen?

Eikö yhteiskunnalla todellakaan, kymmenistä lastensuojeluilmoituksista huolimatta, olisi ollut keinoja asiaan puuttumiseksi?

Vaikka Itä-Suomen aluehallintovirasto ei suoranaisesti viittaakaan yksittäiseen tapaukseen, se aloitti omaehtoisen valvonnan Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen lastensuojelun toiminnasta heti kuolemaan johtaneiden tapahtumien jälkeen. Aluehallintovirasto totesi 28.2. antamassaan päätöksessä, että lastensuojelu ei toteudu lain vaatimalla tavalla Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella.

Nyt tilanteeseen etsitään syitä ainakin aluehallintoviranomaisten, hyvinvointialueen ja poliisin voimin.

Ei tarvitse olla kovinkaan suuri ennustaja, kun vastaan tulevat tutut syyt: resurssipula, lainsäädännön valuviat ja heikot prosessit. Nämä kaikki ovat tärkeitä asioita, mutta eivät kerro koko totuutta. Esimerkiksi resurssipula ei Pohjois-Karjalassa ole mitoituksiin nähden tällä hetkellä kovinkaan paha.

Perinteisten syiden lisäksi olisi tärkeä miettiä asiaa syvällisemmin: onko johto ilmaissut tahtotilansa ja tavoitteet tarpeeksi selvästi ja myös hoitanut ohjaustehtävänsä niin, että henkilöstö tietää, mihin resurssit kohdennetaan?

Annetaanko kenttätyötä tekeville asiantuntijoille heidän tarvitsemansa tuki ja myös riittävä autonomia hoitaa tilanteet parhaaksi katsomallaan tavalla?

Ennen kaikkea: annetaanko viranhaltijoiden olla ihmisiä ihmisille ja käyttää myös maalaisjärkeä asioiden ratkaisemiseksi silläkin uhalla, että siitä voi tulla jotain hallinnollisia seuraamuksia?

Kysymyksiä on helppo pohtia vastaamalla seuraavaan: kun näet edessäsi neljävuotiaan lapsen kasvot mustelmilla, haluatko tehdä kaikkesi suojellaksesi häntä?

Jos vastaus on kyllä, keinot kyllä löytyvät. Ne eivät kuitenkaan välttämättä löydy suoraan hallintojargonista ja -himmeleistä. Joskus myös pieni kansalaistottelemattomuus voi olla paikallaan.

Jotta yksikään lapsi ei kuolisi siksi, että yhteiskunta on epäonnistunut surkeasti suojelutehtävässään.

Kirjoittaja on Kuntalehden päätoimittaja.