Näkökulma: Millainen diili Euroopan Green Deal on kunnille?

Meillä on Euroopan Unionin jäseninä edessä muutosten vuosi. Nykyisten poliittista valtaa käyttävien europarlamentaarikoiden päättyvät keväällä, ja kesäkuisissa eurovaaleissa määritellään, ketkä astuvat vuoroon seuraavaksi viisivuotiskaudeksi. Syksyllä nimitetään myös uudet komissaarit.

Nyt työtään viimeistelevä Ursula von der Leyenin komissio on tehnyt erittäin kunnianhimoista ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa. Vuonna 2019 esitelty European Green Deal, Euroopan vihreän kehityksen ohjelma, on saatu muovattua ylevistä tavoitteista jäsenmaita sitovaksi lainsäädännöksi. Yhä kriisiytyvässä maailmantilanteessa tämä on käynyt jopa hämmästyttävän tehokkaasti. Eurooppa on kiistämättä asemoinut itsensä vihreän siirtymän eturintamaan – ainakin lainsäädännön osalta.

Järkälemäisessä, teollisuudesta luonnon monimuotoisuuteen, ilmastoon, maatalouteen ja ulkomaakauppaan ulottuvassa Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa on asetettu sääntöjä ja suuntaviivoja sille, millaisten ilmasto- ja ympäristörajojen puitteissa jatkossa toimitaan. Tavoitteena on ollut Eurooppa, joissa innovaatiot ja vihreä teknologia luovat taloudellista kilpailuetua ja kasvua. Määrätietoinen suunta kohti päästövähennyksiä ja paremmin voivaa luontoa onkin vienyt vihreää siirtymää eteenpäin ja luonut edellytyksiä tarvittavien investointien toteutumiselle. Tämä tukee tietysti myös kuntien ilmasto- ja ympäristötyötä.

Painava lakipaketti kuntien toimeenpantavaksi

EU:n hyväksymissä lakiteksteissä vilahteleva julkinen sektori löytää itsensä usein esimerkillisen suunnannäyttäjän roolista, jota sitovat tiukat tavoitteet. Suomalaiset kunnat ovat Euroopan mittapuulla erittäin itsenäisiä ja hoitavat laajaa tehtäväkenttää, minkä vuoksi julkista sektoria koskevat velvoitteet osuvat usein suoraan myös kuntien toimintaan.

Vaikka EU-instituutioiden näkökulmasta Vihreän kehityksen ohjelmaan liittyvä lainsäädäntö on lähes valmis, on työ kuntien kannalta vasta alussa. Edessä on direktiivien soveltaminen kansalliseen lainsäädäntöön, mutta yhä useammin myös sellaisenaan voimaantulevien asetusten toimeenpano. Kunnille keskeisiä asioita ovat muun muassa edessä olevat energiansäästövelvoitteet, uusiutuvan energian ja vähäpäästöisen teollisuuden luvitukseen liittyvät vaatimukset, maankäyttöön vaikuttavat tavoitteet vihrealueiden määrästä ja ennallistettavan luonnon pinta-alasta sekä joukkoliikenteen muuttaminen päästöttömäksi. Myös jo paljon myllätty jätehuolto on osittain muutoksessa, ja jätevesien puhdistukseen tulee uusia vaatimuksia. Toimivaksi todettu päästökauppa laajenee koskemaan myös tieliikennettä ja asumista, mikä oletettavasti vaikuttaa myös kuntien toimintaan.

Parhaimmillaan EU-lainsäädäntö tukee kuntia ilmasto- ja ympäristötyössä ja tuo resursseja muutosten toimeenpanoon. Yhä yksityiskohtaistuvan lainsäädännön haasteena on kuitenkin paikallisten olosuhteiden huomiointi. Etenkin suoraan toimeenpantavien asetusten kohdalla on entistä keskeisempää, että lain sisältö on tarkoituksenmukainen myös kuntien näkökulmasta. Puitteiden on oltava sellaiset, että maankäytön suunnittelu, jäte- ja vesihuolto, kiinteistöjen ylläpito ja kuntalaisten sujuva arki voidaan järjestää kaikin puolin kestävästi.

Elinvoimaa vihreästä siirtymästä

Euroopan vihreän kehityksen ohjelma on keskeisesti myös kasvuohjelma. Vaikka optimistisimmat ovat jo julistaneet, että talouskasvu on saatu irrotettua luonnonvarojen käytöstä, on Euroopalla vielä paljon tehtävää. Viime vuonna muotiin tuli niin kutsuttu strategisen autonomian käsite, jolla pyritään turvaamaan Europan globaali asema niin huoltovarmuuden kuin vihreän siirtymänkin osalta. Erityisen keskeiseksi on muodostunut keskustelu kriittisistä raaka-aineista, joita tarvitaan etenkin fossiilitaloudesta irtautumiseen ja

vahvasti ajettuun sähköistymiseen. Eurooppa on vahvasti riippuvainen kolmansista maista niin raaka-aineiden kuin vihreän teollisuuden komponenttien osalta.

Tämän lisäksi globaali kilpailu innovaatioista on erittäin kovaa, ja tälläkin saralla Euroopalla on kiire. Vihreän teknologian osalta olemme maailman kärkeä, mutta erityisesti digitalisaatiossa kehitys jää jälkeen. Jotta ajatus vihreästä kasvusta todella toteutuisi, Euroopassa on opittava hyödyntämään TKI-toiminnan tuloksia ja muuttamaan innovaatioita talouskasvuksi. Yksityistä rahaa tarvittaisiin entistä enemmän.

Elinvoimakysymys on kunnille erittäin keskeinen, ja vihreän siirtymän mahdollisuudet onkin tunnistettu hyvin. Euroopan globaali asema toki vaikuttaa myös kuntien menestymiseen, mutta samalla kuntien kannattaa sovittaa itselleen sopivaa roolia ja etsiä mahdollisuuksia EU:n sisämarkkinoilta. EU on pyrkinyt piristämään taloutta ja vauhdittamaan vihreää siirtymää valtiontukisääntöjä löysentämällä. Julkiseen rahaan perustuvat yritystuet kuitenkin vääristävät kilpailua ja asettavat suuret ja pienet jäsenvaltiot keskenään eriarvoiseen asemaan. Tähän tietysti toivomme muutosta.

Pian toimeenpantavaksi tuleva lainsäädäntö sisältää paljon vihreän teollisuuden investointeja edistäviä toimenpiteitä. On odotettavissa, että samalla kun investointien houkuttelu helpottuu, kuntien on huomioitava uudet säännöt toimintatavoissaan. Kuntaliitto on myös pyrkinyt kaikin tavoin muistuttamaan EU-päättäjiä kuntien vankasta itsehallinnosta ja siitä, että EU-lainsäädäntö ei saa sitä rapauttaa liian yksityiskohtaisella sääntelyllä tai ylhäältä päin annettuna priorisoinnilla. Tämä on elinehto vihreän siirtymän toteutumiselle – toimenpiteiden tulee olla paikallisesti hyväksyttyjä.

Mitä Green Dealin jälkeen?

Päättyvällä kaudella Euroopan vihreän kehityksen ohjelma on keskittynyt keinoihin, joilla EU saavuttaa hiilineutraaliuden vuoteen 2050 mennessä. Pääsääntöisesti lainsäädännön katse on suunnattu vuoteen 2030, johon mennessä päästöjä on vähennettävä 55 % vuoden 1991 tasosta lukien. Kevättalven aikana odotamme vielä komission tiedonantoa vuoden 2040 välitavoitteesta. On todennäköistä, että tavoite asettuu 90 % tuntumaan. Tämä tarkoittaa, että keinoja ilmastotavoitteen saavuttamiseksi on löydettävä lisää. EU:n keinot ovat pääsääntöisesti lainsäädäntö ja rahoitus, ja molempien suhteen on oltava edunvalvonnassa tarkkana.

On keskeistä, että kesänkuun vaalien tuloksesta riippumatta EU:n tuki ilmasto- ja ympäristötyölle jatkuu, ja lainsäädännön suunta pysyy selkeänä. Emme kuitenkaan toivo, että käytännön toimenpiteitä sanellaan yksityiskohtaisesti EU-tasolta. Kunnilla on keinovalikoiman suhteen paras kompetenssi ja paikallistuntemus. Rahoituksen suhteen kunnat puolestaan tarvitsevat ohjelmia, jotka palvelevat niitä joustavasti ilman liiallista hallinnollista kuormaa. Lisäksi kuntia tarvitaan mahdollistamaan TKI-toiminta ja innovaatioiden käyttöönotto.

Kunnille vihreä siirtymä merkitsee paitsi edessä olevia investointeja ja ympäristö- ja ilmastoasioiden nivoutumista yhä laajempaan päätöksenteon kenttään, myös uusia mahdollisuuksia paikalliseen kehittämiseen. Varmistetaan yhdessä, että kuntien ääni kuuluu EU-päätöksenteossa, ja saamme tarvitsemamme tuen tuleviin muutoksiin.

Laura Mäki

Kirjoittaja on Kuntaliiton Brysselin toimistossa työskentelevä erityisasiantuntija.