Heinolan kaupunginvaltuusto äänesti maanantaina selvänumeroisesti tilapäisen valiokunnan perustamisen puolesta, kertoo Itä-Häme verkkosivuillaan. Valiokunnan perustamista puolsi 33 valtuutettua ja vastusti 8. Kaksi äänesti tyhjää.

Valiokunnan on tarkoitus valmistella kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran irtisanomista.

Sdp:n valtuustoryhmästä eronnut kaupunginhallituksen puheenjohtaja Hannele Rämö esitti, että valiokuntaa ei perustettaisi, ennen kuin ulkopuolinen taho on tutkinut kaupungin työhyvinvoinnin.

Rämö esitti kokouksessa väitteen, että Heinolan kaupungintalon puheluita on salakuunneltu ainakin viime vuoden alusta lähtien.

– Kun kolmanteen kerokseen tulee puhelu, puhelun vastaanottaja menee kolmannen henkilön luokse ja hän laatii puhelusta päiväkirjamerkinnän, Rämö sanoi.

Uutinen Itä-Hämeen verkkosivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä