Kysely suunnattiin kunnille ja kuntayhtymille. Vuonna 2011 kunta-alalla työskenteli 434 000 henkilöä. Viime vuonna kunnissa lomautettiin vain muutama sata henkilöä, mikä oli vain 0,1 prosenttia kuntien henkilöstöstä.

Koko henkilöstönsä lomautti kahden viikon ajaksi vain yksi kunta. Muissa lomauttaneissa kunnissa lomautukset koskivat vain yksittäisiä henkilöitä. Toteutuneiden lomautusten määrä väheni pariin edelliseen vuoteen verrattuna ja viime vuoden määrissä palattiin 2000-luvun alkuvuosien tasolle.

Kuntatyönantajat eivät juurikaan irtisanoneet henkilöstöään, sillä irtisanottuja oli vain alle sata henkilöä (0,02 % henkilöstöstä). Irtisanomisten määrä on ollut samaa luokkaa koko 2000-luvun.

Eniten säästöjä kunnissa ja kuntayhtymissä haettiin järjestelemällä töitä uudelleen, kehittämällä uusia toimintatapoja, tehostamalla toimintoja, hyödyntämällä luonnollista poistumaa ja tiukentamalla rekrytointipolitiikkaa.

Myös seutuyhteistyötä tiivistettiin. Osa kunnista ja kuntayhtymistä vähensi ostopalvelujen ja vuokratyövoiman käyttöä ja osa karsi palvelujaan sekä toimintojaan.

Sopimuksia lomarahan vapaaksi vaihtamisesta tehtiin viime vuonna reilussa viidesosassa tiedusteluun vastanneista kunnista ja kuntayhtymistä. Lomarahoista luopui joko kokonaan tai osittain 1,6 prosenttia koko kunta-alan henkilöstöstä. Säästötarkoituksessa pidettävät palkattomat vapaat olivat käytössä vajaassa viidesosassa kunnista ja kuntayhtymistä.

Työvoimakustannusten osuus on yli puolet kaikista kuntien menoista.

(KL)

KT Kuntatyönantajat: Säästöjä haetaan kunnissa toimintoja tehostamalla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä