– Perusopetuksessa laadukkaiden lähikoulujen arvo on korvaamaton, niistä on pidettävä vastakin hyvää huolta, Luukkainen painottaa.

Peruskouluja on lakkautettu koko maassa noin satakunta vuosittain. Luukkainen toivookin, ettei kuntarajojen uusiminen kiihdyttäisi lakkautuksia.

– Suuremmat koulutusyksiköt saattavat toki tarjota enemmän valinnaisuutta, mutta päättäjien on tarkoin mietittävä, millä hinnalla tätä haetaan. Kulusäästökään ei ole välttämättä itsestään selvää, koska pidemmät koulumatkat lisäävät muun muassa kuljetuskustannuksia.

Luukkainen arvioi, että kuntauudistuksen rajuimmat vaikutukset näkyvät toisen asteen koulutuksessa eli lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa.

– Kymmeniä lukioita tultaneen yhdistämään lähivuosina sekä keskittämään myös ammatillista koulutusta entistä suurempiin yksiköihin. Läheskään kaikki 16-vuotiaat eivät ole kuitenkaan valmiita itsenäiseen opiskeluun, OAJ:n nokkamies muistuttaa.

Luukkaisen mukaan laadukas koulutus ja varhaiskasvatus ovat myös merkittävä kilpailutekijä, kun kunnat ja alueet kilpailevat asukkaista.

Luukkainen puhui tiistaina OAJ:n maakuntakierroksen Joensuun yleisötilaisuudessa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä