Hallitus aikoo keskittää EU:n rakennerahastotukien myöntämisen Keski-Suomen, Etelä-Savon, Hämeen ja Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin, uutisoi Savon Sanomat.

Ensi vuonna alkavasta ohjelmakaudesta alkaen päätöksenteko olisi Jyväskylässä, Mikkelissä, Lahdessa ja Oulussa. Virkamiehet suosittelivat Kuopiota, Oulua, Tamperetta ja Helsinkiä.

Kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) johtama hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä päättänee tänään esittää keskittämistä valtioneuvostolle. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) on määrä esitellä kesällä valmisteltua uudistusta. Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) on osallistunut valmisteluun.

Alueellistamisen koordinaatioryhmä kokoontuu aikaisemmin torstaina. Se antaa ministeriryhmälle lausuntonsa uudistuksesta.

Keskittämistä perustellaan EU-tukien vähenemisellä ja säästöillä.

Uutinen Savon Sanomien verkkosivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä