TE-toimistoissa oli tammikuussa 8 500 työnhakijaa enemmän kuin vuotta aiemmin. (Kuva: Ville Miettinen)

Pitkäaikaistyöttömiä eli vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli tammikuun lopussa 120 700, mikä on 19 200 enemmän kuin vuotta aiemmin, ilmenee työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 135 200 eli 3 500 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun lopussa yhteensä 368 100 työtöntä työnhakijaa. Se on 8 500 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuusta 9 800:lla.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin tammikuun aikana 52 100 eli 1 000 vähemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli tammikuussa avoinna 80 100 työpaikkaa, mikä on 2 800 enemmän kuin vuosi sitten.

Tilastokeskus: Työttömyysaste 9,3 prosenttia

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli tammikuussa 14 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste oli 66,8 prosenttia, mikä on 0,1 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edellisen vuoden tammikuussa.

Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 245 000, mikä on 14 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 9,3 prosenttia eli 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Tiedot perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastoon ja tulevien lomautusten erillisseurantaan, sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. TEM:n Työnvälitystilaston lähteenä on TE-toimistojen asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.

TEM:n Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä