Asuntopolitiikalta kysytään rohkeutta, kun nopeasti kehittyvät ja asumisen rakenteita muuttavat ilmiöt voimistuvat. Kiihtyvä muutto kasvukeskuksiin syventää kuilua hyvä- ja huono-osaisten välillä, sillä kohtuuhintaisia asuntoja on yhä vähemmän tarjolla. Jo lähes puolet suomalaista asuu kerrostaloissa ja yksinasuvien määrä on kasvanut huomattavasti.

Vaikka tutkimusten mukaan halutuin asumismuoto on omakotitalo, myös lapsiperheet suosivat entistä useammin kerrostaloasumista, etenkin pääkaupunkiseudulla. Alustatalous on tuonut markkinoille Airbnb:n kaltaisia toimijoita, jotka vaikuttavat asuntojen tarjontaan hyvässä ja pahassa. Lyhytaikaista vuokrausta harjoitetaan pääosin omistusasunnoissa, mutta ilmiö on tunnistettu myös kaupungin vuokra-asunnoissa sekä valtion tuella rakennetuissa opiskelija-asunnoissa.

Etenkin Helsingin väestömäärän kasvu on kaikilla mittareilla poikkeuksellisen hurjaa, maahanmuutto suurimpana vauhdittajana. Paine pitää rakennustuotanto huipussaan on kova, jotta asuntojen hinnat eivät karkaisi tyystin käsistä. Kaikissa kasvukeskuksissa rakennetaan nyt sisäänpäin. ”Kyllähän Suomessa lääniä riittää” on tuttu hokema, kun ihmetellään asuntopulaa. Tiivis ja korkea rakentaminen on kuitenkin ainoa järkevä keino kustannus- ja energiatehokkaan infran sekä julkisen liikenteen kannalta.

                                     *                   *                   *

Vähenevän väestön kunnissa eletään toista todellisuutta. Ikääntyvällä maaseudulla jää omakotitaloja tyhjilleen ja niitä on vaikea saada kaupaksi. Muuttotappiosta kärsivillä paikkakunnilla on myös runsaasti vanhoja tyhjeneviä aravalainoitettuja vuokra-asuntoja, jotka eivät enää kuntonsa, kokonsa tai sijaintinsa puolesta vastaa tarpeisiin. Kohteiden myynti ei ole mahdollista huonon markkinatilanteen vuoksi ja purkaminen käy kalliiksi, etenkin jos purettavaan taloon kohdistuu vanhoja lainoja. Tilanteen korjaamiseksi tarvittaisiin järeitä asuntopoliittisia otteita ja valtion reipasta vastaantuloa. Lainojen korkojen alentaminen tai tervehdyttämisavustukset eivät riitä, kun kunta on kasvavien taloudellisten ongelmien edessä.

Maaseudun onni on, että olemme yhä mökkikansaa. Kun kunta satsaa mökkiläisten tarpeisin, kuten hyviin tietoliikenneyhteyksiin, mökkikausi venyy pidemmäksi. Useissa kunnissa mökkiläisten määrä on ohittanut jo vakituisten asukkaiden määrän ja se vaikuttaa merkittävästi kunnan toimintaan. Kesälomat pidetään sesongin ulkopuolella, kun palveluilla on kysyntää ja mökkejään nikkaroivat kesäasukkaat tarvitsevat tietoa rakennusluvista.

                                     *                   *                   *

Tapahtuu asuntorintamalla positiivistakin kehitystä. Useissa kehyskunnissa on Nurmijärvi-ilmiön tyrehtymisen jälkeen oivallettu, kuinka omakotiasumisen luonne on muuttunut. Isot tontit ja vanhat talot haja-asutusalueilla kun eivät mene enää kaupaksi. Kehyskunnatkin ovat nyt ryhtyneet kaavoittamaan keskitetymmin, tiiviimmin ja pienempiä tontteja. Ihmiset haluavat sekä omaa rauhaa että yhteisöllisyyttä, palvelut lähelle ja toimivat liikenneyhteydet.

Asuntopolitiikka on keskeisessä roolissa eriarvoistumisen ehkäisyssä niin kasvukeskuksissa kuin alueellisestikin, ja sen keinovalikoiman pitäisi mukautua nykyistä paremmin muuttuvaan maailmaan. Koko maan asuttuna pitäminen on kaunis utopia, jonka toteuttaminen on yhä vaikeampaa.

Marja Honkakorpi, päätoimittaja

Kirjoitus on Kuntalehden 7/2018 pääkirjoitus

Luitko jo?