Pääkirjoitus: Edessä taas suuri kuntauudistus

Jotenkin kuvaavaa on – tai surkuhupaisaa – että maassa ei kenelläkään ole kokonaiskäsitystä kuntien tehtävistä, niitä kun ovat suoltaneet sektoriministeriöt vuosikymmeniä esityksillään yksi kerrallaan.

Parisen vuotta sitten kuntien tehtävät laskettiin ja luvuksi saatiin 535. Sen jälkeen tehtäviä on tullut vain lisää kun Kataisen hallitus ei saanut ministeriöitä mukaan purkutalkoisiin.

VALTIOVARAINMINISTERIÖ onkin tehnyt hallitusneuvotteluja varten oikein menokartoituksen, jossa pyritään jäsentämään, mihin verovaroja käytetään ja mitä niillä saadaan aikaan. Kuntatalouden kannalta selvitys on tosin puutteellinen, sillä siihen on otettu mukaan vain ne kuntien tehtävät, joihin valtio osallistuu.

KUNTALIITON seurannan mukaan kunnille on sälytetty lisää tehtäviä vuoden 2001 jälkeen noin kahden miljardin edestä. Perustellusti voi kysyä, olivatko asiat silloin maassa huonosti? Jos palattaisiin vuoden 2001 tilanteeseen, kestävyysvaje olisi kuntien osalta hoidettu.

Näinä päivinä hallitusneuvotteluissa tehdään päätöksiä, joilla näitä asioita linjataan; onko rohkeutta puuttua ”saavutettuihin etuihin”?

HOUKUTTELEVAMPAA hallitusneuvottelijoille on – jälleen – puuttua kuntien valtionosuuksiin ilman, että tehtäviä vähennetään. Kuntaliiton mielestä se tie on nyt kuljettu loppuun.

Päättyneen hallituskauden aikana kuntien valtionosuuksista leikattiin jo – opetustoimi mukaan lukien – 1,6 miljardia euroa ilman, että tehtäviä vähennettiin. Kuntien valtionosuuksien leikkaukset ovat olleet päättyneellä vaalikaudella keskeisin valtion menojen säästökohde, vaikka ne eivät ole sentilläkään parantaneet julkisen sektorin tasapainoa.

Esimerkiksi miljardin euron lisäleikkaus valtionosuuksiin ilman, että tehtäviä vastaavasti vähennetään, merkitsisi keskimäärin prosenttiyksikön korotusta kunnallisveroon. Tämän seurauksena kuntien keskinäiset erot veroprosenteissa kasvaisivat entisestään. Ja näin siitä huolimatta, että puolueet ovat ilmoittaneet, että verotusta ei enää kiristetä.

INDEKSIEN jäädytys on yhtenä säästökohteena hallitusneuvottelujen listalla. Kuntien näkövinkkelistä sekin on selvä leikkaus; se lisää kuntien omaa rahoitusosuutta.

Kuntien talous saadaan tasapainoon vain tehtäviä vähentämällä, mutta onko siihen edelleenkään poliittista rohkeutta?

Jos valtionosuuksia vähennetään, täytyy olla varmuus siitä, että lakimuutosten myötä kunnilla on myös oikeasti mahdollisuudet, kyky ja valta, saada kustannuksia leikatuksi. Päätösten vaikutuksista on tehtävä luotettavat arviot.

TÄSSÄ LEHDESSÄ käsitellään muun muassa Espoon hanketta hakea tehostamista ja kustannussäästöjä ulkoistamalla kiinteistöjen hoitoa. Asia on valmisteltu valtuuston linjausten mukaisesti ja hyvässä sovussa yhdessä työntekijöiden kanssa. Kaupunginjohtaja toi esityksen pöydälle julkisesti arvioitavaksi. Mitä seurasi? Työntekijäjärjestöt, siis valtakunnalliset kattojärjestöt, puuttuivat asiaan ja huusivat, että Espoo on valmistellut salassa ulkoistamista!

Tämäkin esimerkki kertoo, kuinka vaikeaa kunnissa on tehdä päätöksiä, jotka vaikuttavat työntekijöiden asemaan – osin siksi, että näiden työntekijöiden edustajat istuvat itse päättämässä omista asioistaan.

SOTE-RATKAISULLE haetaan myös näinä päivinä uutta pohjaa. Onko se maakuntahallinto ja verotusoikeus? Ja siihen liitettynä valtion aluehallinto ja keskiasteen koulutus?

Sen jälkeen maassa olisikin käytännössä parikymmentä kuntaa. Toteuttaako keskustan ja perussuomalaisten hallitus nyt sen, mihin edellinen pyrki – toista kautta?

P.S. VM:n selvitys löytyy ministeriön sivuilta haulla ”menokartoitus”.

Hannu Kataja

Päätoimittaja, Kuntalehti

Kirjoitus on Kuntalehden 6/2015 pääkirjoitus