Hautala epäilee työssäkäyntialueisiin ja väestöpohjavaatimukseen perustuvien kuntien mielekkyyttä. Kansanedustajan mielestä esimerkiksi kuntien pinta-alakoko kasvaisi tällöin niin suureksi, että kuntalaisten tarvitsemien peruspalveluiden toteuttaminen vaikeutuisi erityisesti reuna-alueilla ja etäisyydet palveluihin kasvaisivat.

– Kiistatta on jo osoitettu se, että toteutuneissa kuntaliitoksissa reuna-alueiden palvelut ovat heikentyneet. Seinäjokeen liittyneiden Peräseinäjoen ja Ylistaron alueella on näin käynyt ja kuntalaiset kokeneet palvelutason heikentyneen, Kauhajoki-lehden haastattelema Hautala muistuttaa.

Kuntakokojen kasvaessa on kannettu huolta kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksista. Lähidemokratian vahvistamiseksi onkin esitetty kunnanosavaltuustojen perustamista. Hautalan mielestä kunnanosavaltuustot olisivat yksi tapa saada ihmisten viesti mukaan päätöksentekoon.

– Kunnanosavaltuustoilla täytyy sitten olla myös todellista päätäntävaltaa, etteivät ne ole mitään seurustelukerhoja, jotka esittävät vain hartaita toiveita, miten palveluita pitäisi kehittää. Niillä on oltava budjettivaltaa ja selkeät tehtäväkentät, Kuntaliiton hallituksen varapuheenjohtaja linjaa.

(KL)

Kauhajoki-lehti: Hautala ei innostu hallituksen kuntakaavailuista

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*