Valtiovarainministeriön uudeksi valtiosihteeriksi nouseva Martti Hetemäki aikoo osallistua aiempaa näkyvämmin julkiseen keskusteluun. Hän pitää hyvänä avointa keskustelua, johon virkamiehetkin osallistuvat.


Hetemäki ei silti ole suunnitellut lukevansa madonlukuja julkisuudessa yhtä aktiivisesti kuin edeltäjänsä Raimo Sailas.


– En ole ajatellut minkäänlaista erityistä roolia itselleni. Enemmän asiat tulevat ratkaisemaan, mitä sanon, Hetemäki tuumi parisen tuntia nimityksen jälkeen torstaina.


Hetemäki on työskennellyt kolme vuosikymmentä valtiovarainministeriössä. Hänet valittiin ministeriön ylimmäksi virkamieheksi alivaltiosihteerin paikalta. Valtiosihteerin tehtäviä hän on hoitanut Sailaksen sairausloman aikana pari vuotta sitten.


Hetemäki sanoo ajattelevansa ja lähestyvänsä monia asioita edeltäjänsä tavoin.


– Sailas on halunnut katsoa, mitä on tulossa ja mihin pitää varautua. Itse ajattelen hyvin samalla lailla, että pitää olla kykyä pitkäjänteiseen talouspolitiikkaan.


Pitkäjänteisyyden lisäksi Hetemäki korostaa, että päätökset tehdään tietoon perustuen – ja niitä pitää myös pystyä tekemään. Hän kuitenkin toteaa, että poliitikot päättävät ja virkamiehet toteuttavat päätökset.


Nimityspäivänä Hetemäki ei halua linjata omia näkemyksiään tarkemmin. Hänen mielestään Suomessa tarvitaan kuitenkin pikaista muutosta työttömyyteen, talouskasvuun ja julkiseen talouteen.


– Meillä on ongelmia kaikissa niissä. Ne edellyttävät kiireisiäkin toimia.

Euroasiat eivät katoa työpöydältä 

Hetemäki on ollut viime vuosina näkyvässä asemassa eurokriisin hoidossa. Hän uskoo, että euroasiat säilyvät työssä tavalla tai toisella.


– Se on ihan selvää, että uudessa tehtävässä ei pysty panostamaan niihin niin paljon kuin tähän mennessä.


Hänen mukaansa vielä ei ole päätetty, mitä uusi työ tarkalleen ottaen sisältää. Aikaa menee joka tapauksessa ministeriön johtamiseen.


– Kaikilla on sama määrä tunteja vuorokaudessa. On tärkeä miettiä, mikä edellyttää omaa työpanosta. Enemmän kuin aikaisemmin joudun tai saan delegoida tehtäviä.


Siihen, kenestä tulee uusi alivaltiosihteeri, Hetemäki ei ota kantaa.

STT–KAARINA VAINIO

(STT)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä