Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelylakiesitys on tekemässä sote-rakenteesta nykyistäkin sekavamman, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Lehden haastattelema Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtaja Aki Linden sanoo, että kokonaisuutena sote-työryhmän aikaansaama lopputulos on koko maan kannalta sekava, jopa sekavampi kuin nykytilanne.

Lakiluonnos luovutetaan peruspalveluministeri Susanna Huoviselle, sd., torstaina. HS:n mukaan samalla julkaistaan saatekirje, jossa kerrotaan luonnokseen liittyvistä huolenaiheista. Ongelmien taustalla ovat hallituksen reunaehdot vastuukunnista ja pikkukuntien yhteenliittymistä peruspalveluiden järjestämisessä.

Uudenmaan alueelle väläytetty 26 kunnan yksi sote-alue olisi HS:n mukaan vaihtumassa malliin, jossa Helsinki, Espoo, Vantaa, Lohja, Porvoo ja Hyvinkää vastaisivat omista perustason sote-palveluistaan sekä ympäristön pikkukuntien peruspalveluista.

Erikoissairaanhoidosta vastaisi 26 kunnan yhteinen alue.

Valmisteluryhmään kuulunut Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen on ilmoittanut jättävänsä lakiluonnoksesta eroavan mielipiteen, koska hänen mielestään esitys monimutkaistaa palveluiden järjestämistä ja tuotantoa eikä edistä terveydenhuollon integraatiota.

– Tämä ehdotus on keskeneräinen, se on valitettavaa. Kaikista valitettavinta on, että ei olla varmoja, onko ehdotus perustuslain mukainen, Salminen sanoo HS:lle.

Uutinen Helsingin Sanomien verkkolehdessä

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä