Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkuselta (kok.) käheytyi ääni
keskiviikkona Kaustisella paljosta puhumisesta kuntauudistuksesta.
Ministeri joutui ottamaan puhujapöntössä vesihörpyn saadakseen jatkettua
puhetta paikallisille kuntavaikuttajille.

Esitys kuntien määrän rajusta
vähentämisestä sai Keski-Pohjanmaalla hyytävän kylmän vastaanoton.

Keski-Pohjanmaalla
uudistus on nielaisemassa koko maakunnan. Kunnallishallinnon rakenne-
ja virkamiestyöryhmän esityksen mukaan Keski-Pohjanmaan kahdeksasta
kunnasta muodostettaisiin yksi kunta, jossa olisi noin 75 000 asukasta.

Yksikään
keskipohjalaiskunta ei ollut kuulemiskierroksella halukas liitoksiin.
Hallituksen laskelmia epäiltiin tarkoitushakuisiksi.

–Hallituksen pitää
keskeyttää karttaharjoitukset ja aloittaa uudistus puhtaalta pöydältä,
vaati Lestijärven kunnanhallituksen puheenjohtaja Eino Kangasvieri.

Myös uudistuksen tiukkaa aikataulua kritisoitiin.
Kokkolan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Bjarne Kallis karsasti hänkin kuntien liittämistä pakolla Kokkolaan.

–Jos kunnat eivät halua yhdistyä, niiden tahtoa pitää kunnioittaa.

Maakunnalle kohtalon kysymys

Keski-Pohjanmaalla
ihmetellään, voiko maakunta säilyä. Keski-Pohjanmaa lakkaa olemasta,
jos kaikki sen kunnat liitetään yhteen, epäilivät kunnanjohtajat.

Keski-Pohjanmaa on nykyisistä maakunnista kaikkein pienin sekä väestöltään että pinta-alaltaan.

Ministeri Virkkunen toivoo kaikesta huolimatta kuntien selvittävän yhdistymistä.

–Valtuustot voivat sen jälkeen paremmin ottaa kantaa asiaan.
Kysymys maakunnan kohtalosta nousee esiin myös Etelä-Karjalassa. Valtioneuvosto päättää maakunnista, Virkkunen huomautti.

Kuntauudistuksessa
joudutaan pohtimaan myös Kokkolan naapurikunnan Kruunupyyn
suuntautumista. Kunta saa valita, haluaako se liittyä Kokkolaan vai
Pietarsaaren, joka on vahvemmin ruotsinkielinen. Tarvittaessa Kruunupyy
voidaan myös jakaa.

Kruunupyyn suunnan on ratkaissut tähän saakka
kielipolitiikka. Enemmistöltään ruotsinkielinen kunta kuuluu
Vaasa-vetoiseen Pohjanmaan maakuntaan.

Kruunupyyn kunnanvaltuuston
puheenjohtaja Marketta Widjeskog ei ottanut Kaustisella kantaa
suuntakysymykseen. Kruunupyy aikoo jatkaa itsenäisenä kuntana ja
tiivistää edelleen yhteistyötä yli kaikkien rajojen, hän tähdensi.

Kuntaministerin
mukaan esitetty kuntauudistus ei heikennä kuntalaisten kielellisiä
oikeuksia. Kokkola olisi jatkossakin kaksikielinen kunta, vaikka siihen
liitettäisiin suomenkielisiä kuntia.

(KL / STT / Riitta Sillanpää)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä