Perussuomalaisten kouvolalainen kaupunginvaltuutettu Juha Ripattila on tuomittu 1750 euron sakkoihin Itä-Suomen hovioikeudessa virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kahdesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Ripattila oli hovioikeuden päätöksen mukaan syyllistynyt helmikuussa 2022 virkavelvollisuuden rikkomiseen ja kiihottamiseen kansanryhmään vastaan, kun hän oli asiattomasti kommentoinut sosiaalisessa mediassa käräjäistuntoa, jossa oli toiminut lautamiehenä.

Kymenlaakson käräjäoikeuden istunnossa lautamiehenä toiminut valtuutettu oli käräjäpäivän päätteeksi omassa Facebook-profiilissaan julkaissut tekstin, jossa hän kiertoilmausta käyttäen nimitteli kansanryhmää. Jutussa oli ollut vastaajana kaksi romaania ja hovioikeus katsoi, että viesti oli omiaan herättämään suvaitsemattomuutta romaneja kohtaan.

Lokakuussa 2020 hän oli käyttänyt samaa ilmaisua maahanmuuttajista, kun oli jakanut omassa Facebook-profiilissaan lehtiuutisen, jossa kerrottiin Kouvolan koronatartuntaryppäästä. Uutisen mukaan kyseinen tartuntaketju kohdistui etupäässä maahanmuuttajiin. Syytteet kiistänyt ex-lautamies kertoi käyttäneensä kyseistä kiertoilmaisua, koska tiesi, ettei Facebook hyväksy sanoja mustalainen tai mamu.

Kaupunginvaltuutetun rikossyytteet käsiteltiin suoraan hovioikeudessa, koska virkavelvollisuuden rikkominen liittyi hänen toimintaan käräjäoikeuden lautamiehenä. Ripattila on eronnut lautamiehen tehtävistä rikosepäilyjen takia.

Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Kouvolan Sanomien mukaan Juha Ripattila ei aio hakea asiassa valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä