Pohjanmaan
syyttäjä Peter Levlin on päättänyt olla nostamatta syytettä.

Hänen
mukaansa Lumio on kuitenkin todennäköisin syin syyllistynyt
virkavelvollisuuden rikkomiseen hyväksyessään itse laskut, jotka
koskivat hänen henkilökohtaiseen käyttöönsä tulleita vaatteita ja
tavaroita.

Syyttäjä perustelee päätöstään sillä, että laskujen määrä ja kokonaissumma ovat vähäisiä.

– Laskuja on seitsemän, ja niiden summa on yhteensä vähän yli 2 300 euroa, Levlin sanoo.

Ratkaisuun
vaikutti myös asian saama laaja julkisuus, minkä vuoksi Lumio jätti
virkansa vuosi sitten. Syyttäjän mukaan olisi kohtuutonta käsitellä
asiaa oikeudessa ja vaatia siitä rangaistusta.

Laskut ajoittuvat vuosille 2007–2010.

)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä