Panostus Oulun kaupungin lastensuojeluun on pikku hiljaa kääntämässä asioita parempaan suuntaan. Lastensuojelulle on kuitenkin yhä runsain mitoin tarvetta. Valitettavasti. (Kuva: Sonja Eloranta)

Mittavan organisaatiouudistuksen myötä Oulun lastensuojelun tilanne on kääntymässä pikku hiljaa parempaan suuntaan. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto totesi alkuviikosta, että Oulussa on ryhdytty asianmukaisiin ja oikeansuuntaisiin toimenpiteisiin lastensuojelun palvelujen sisällön, toteutumisen ja laadun turvaamiseksi lainsäädännön edellyttämällä tavalla.

Sosiaalijohtaja Arja Heikkisen mukaan kaupunki on laatinut laajan toimenpideohjelman, jota on lähdetty viemään askel askeleelta käytäntöön.

-Olemme lisänneet sosiaalityöntekijöiden virkoja ja työntekijät on otettu entistä tiiviimmin kehitystyöhön mukaan. Rekrytoinneissa työntekijöiden saatavuus on haaste. Alan koulutuspaikkoja on liian vähän ja lastensuojelu on haastavaa työtä. Myös koulutusten määrää ja työntekijöille annettavaa tukea on lisätty, Heikkinen kertoo.

Lisää tukea henkilöstölle ja asiakkaille

Toimenpideohjelmalla, jonka avulla pyritään parantamaan lastensuojelun palvelujen laatua sekä parantamaan sosiaalityöntekijöiden saatavuutta ja pysyvyyttä.

-Lastensuojelussa työntekijät kohtaavat päivittäin haastavia tilanteita. Esimerkiksi lainsäädännöllinen koulutus on tarpeen. Kaikkiaan meille on tullut 19 uutta virkaa lastensuojeluun, joiden osalta rekrytoinnit ovat vielä kesken. Olemme palkanneet myös kaksi uutta lähiesimiestä, jotta voimme tukea lastensuojelun työntekijöitä paremmin heidän työssään, Arja Heikkinen toteaa.

Ouluun perustetaan myös erillinen palvelutarpeen arvioinnin yksikkö, johon tulee neljä sosiaalityöntekijän virkaa, kaksi sosionomin virkaa ja kaksi sairaanhoitajan virkaa. Sijaishuollon tukiyksikköön lisätään yhden ohjaajan työpanos. Lisäksi toimenpideohjelmassa on muita sosiaalityöntekijöiden rekrytointiin ja työn kehittämiseen liittyviä toimenpiteitä.

Määräajoissa yhä ylityksiä

Oulun lastensuojelun tilanne on yhä myös Valviran seurannassa. Lastensuojelun palvelutarpeen arvioinneista viime seurantajaksolla lähes 90 prosenttia tuli THL:n ylläpitämän tietokannan mukaan tehtyä kolmen kuukauden määräajassa, kun vuotta aiemmin ei päästy edes 60 prosenttiin.

-Oulun kohdalla lastensuojelun määräajat ovat ylittyneet koko ajan vuonna 2014 alkaneen valvonnan jälkeen. Viime vuoteen saakka tilanteessa ei suurta parannusta ollut, mutta viime marraskuusta lähtien tilanne on lähtenyt kehittymään myönteiseen suuntaan. Siellä on tehty lastensuojelussa suuri organisaatiouudistus ja se alkaa pikku hiljaa tuottaa tulosta, Valviran ylitarkastaja Marita Raassina arvioi.

-Lastensuojelun määräaikoja ylitetään muuallakin, mutta Oulun tilanne on ollut sieltä hankalimmasta päästä. Samanlaisia ongelmia on kyllä muuallakin. Joukossa on niin isoja kuin pieniäkin kuntia, Raassina jatkaa.

Oulun lastensuojelun tilanne nousi valtakunnan valokeilaan sen jälkeen, kun sanomalehti Kaleva toi esiin isänsä uhriksi joutuneen alaikäisen ulkomaalaistaustaisen tytön tapauksen. Hänelle tehtiin useita abortteja ja hän synnytti isälleen myös lapsen. Mies tuomittiin lopulta kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä