Pelastuslaitosten lukumäärän vähentämistä ja valtiollistamista tulisi tutkia tarkkaan, sanoo lokakuussa pelastusylijohtajan paikalta eläkkeelle jäänyt Pentti Partanen. 

Hän ei esitä tehtävien siirtämistä suin päin kunnilta valtiolle mutta kannattaa vaihtoehdon selvittämistä.

Koska säästöpaineita joka tapauksessa on, Partanen kehottaa pohtimaan edelleen alueiden suurentamista. Mallia voisi hänen mielestään katsoa poliisin puolelta.

– Suuremmilla alueilla voi syntyä säästöjä. Johtamistasoja olisi vähemmän.

– Kalustohankinnoissa voisi säästää. Henkilöstölle tulisi parempia mahdollisuuksia urakehitykseen. Eri laitokset voisivat erikoistua johonkin osa-alueeseen, Partanen listaa.

Partanen epäilee, että nykyjärjestelmässä pystytään enää mainittaviin säästöihin, joita nyt kuitenkin kaikessa kaivataan.

– Säästöjen etsiminen joka laitoksella erikseen ei ole hyvä. Toisaalta voi kysyä, riittääkö sisäinen tehostaminen. Voi olla, että ei riitä.

Kun säästöjä mietitään, Partanen muistuttaa, että pelastustoimessa on aika vähän normeja, joita voisi karsia ja supistaa toimintaa. 

– Tietysti sekin pitää muistaa, että pelastustoimen menot ovat pari prosenttia kuntien menoista, joten ei näillä säästöillä kuntataloutta pelasteta.

Vaikka Partasella onkin suurehkoja ajatuksia Suomen pelastustoimen muutoksista, hän jättää suosiolla tulevaisuuden pohdinnan muille. 

– En aio ruveta ohjaamaan seuraajaani lehtien yleisöosastojen kautta.

Lue Pentti Partasen haastattelu kokonaisuudessaan uudesta Kuntalehdestä. 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä