Valtio maksaisi selvitysten kulut. "Erityinen kuntajakoselvitys" valmistuisi 6-12 kuukaudessa.

Jos rakennetyöryhmän ehdotus toteutuisi, kuntien mediaanikoko kasvaisi nykyisestä 6 145 asukkaasta 43 500 asukkaaseen. Joukossa olisi kaksi maakunnan kokoista kuntaa: Etelä-Karjalassa ja Keski-Pohjanmaalla. Kainuussa ja Päijät-Hämeessä maakunnan suuruinen kunta on kakkosvaihtoehtona. 

Kuntien lukumäärä vähenisi eniten Varsinais-Suomessa, johon työryhmä jättäisi vain 5 kuntaa nykyisten 28:n sijasta.

Kuntien kuuleminen rakenne-ehdotuksesta alkaa tiistaina 14.2. Joensuussa pidettävässä tilaisuudessa. Viimeinen, Uudenmaan kuntajakoa käsittelevä tilaisuus, järjestetään Helsingissä 21.3. Kaikki 18 seminaaria lähetetään myös suorana verkossa vm:n nettisivuilla osoitteessa www.kuntauudistus.fi.

Kuntajakoselvitysalueet on tarkoitus vahvistaa jo kevään 2012 aikana. Hallituksen esitys kunnallishallinnon rakennelaiksi annettaisiin alkusyksystä 2012.

Jo kevään aikana on määrä aloittaa  myös valtionosuuslainsäädännön uusiminen ja kuntalain kokonaisuudistus.

Myös sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne-esitys on määrä tehdä "mahdollisimman nopeasti". Arvioitava soterakenne-esitys olisi valmis jo toukokuussa.

(KL / Pirjo Tuusa)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä