Sosiaali- ja terveyspalvelujen yhtiöittäminen on ainoa tarkoituksenmukainen vaihtoehto turvata kuntalaisten palvelujen laatu ja saatavuus sekä kustannusten kohtuullinen kehitys. Siinä Muuramen kunnan johtopäätös sosiaali- ja terveysministeriön sote-lakiesityksestä.

Uuden sote-lain arvioidaan tuovan Muuramelle vuosittain noin 4 miljoonan euron lisälaskun, eikä kunnassa nähdä mahdollisuuksia tosiasiallisesti vaikuttaa palvelujen laatuun ja saatavuuteen uuden lain alla.

Niinpä Muuramen valtuusto saa maanantaina käsiteltäväkseen esityksen, että Muurame perustaa 100-prosenttisesti kunnan omistaman yrityksen, jonka toimialana on tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita muuramelaisille.

Samalla siirrettäisiin sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu perustettavalle yritykselle 1.1.2016–31.12.2025. Toiminta jatkuisi terveyspalvelujen osalta nykyisessä terveyskeskuksessa, joka on kunnan omistama rakennus.

Valtuustolle esitetään, että se oikeuttaa kunnanhallituksen valmistelemaan irtaantumisen Jyväskylän terveydenhuollon yhteistoiminta-alueelta.

– Yhtiöittämisestä oli esillä useita malleja, joita selvitettiin juridisesti ja taloudellisin perustein. Parhaimmaksi vaihtoehdoksi katsottiin kunnan kokonaan omistama yritys, jolloin kunta käyttää yrityksessä päätösvaltaa. Näin voidaan tuottaa laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut paikallisesti, Muuramen tiedotteessa todetaan.

– Muuramen kunta on lausunnoissaan korostanut sosiaali- ja terveydenhuollon rajapintojen (opiskelija- ja oppilashuolto, varhaiskasvatus, opetustoimi, työllistäminen) eheyttä. Tämä rikkoontuisi uudessa sote-palvelujärjestelmässä.

Muuramen kunnan henkilöstön kanssa aloitettiin perjantaina yt-neuvottelut, joissa käytiin läpi mahdollisen uudistuksen vaikutukset sosiaalitoimen ja hallinnon henkilöstöön. Yt-neuvottelut olisi aloitettu joka tapauksessa sote-uudistukseen liittyen.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä