Sähköinen resepti otetaan maanantaina käyttöön Viitasaarella, Pihtiputaalla ja Kinnulassa, kertoo Yle Keski-Suomi.

Valtakunnalliseen tietokantaan tallennettu resepti mahdollistaa apteekkien henkilökunnalle, lääkärille ja sairaanhoitajalle potilaalle aiemmin määrättyjä reseptejä, jos potilas antaa tähän suostumuksen. Tämä auttaa lääkityksen arvioinnissa ja ehkäisee päällekkäisiä lääkemääräyksiä.

Uusi järjestelmä myös helpottaa reseptien uusimista.

– Reseptin pystyy jatkossa uusimaan myös soittamalla terveyskeskukseen. Potilaat voivat edelleenkin uusituttaa reseptinsä myös apteekin kautta tai käymällä terveyskeskuksessa, muistuttaa Viitasaarella ja Pihtiputaalla palveluja tuottavan yhteistyöelimen Wiitaunionin vastaanottopalvelujohtaja Sari Nurmivaara.

Apteekit ovat ottaneet käyttöön eReseptin sähköisen lääkemääräystä koskevan lain mukaisesti. Julkisessa terveydenhuollossa sähköinen resepti on tarkoitus ottaa käyttöön huhtikuuhun 2013 mennessä ja yksityisellä puolella huhtikuuhun 2014 mennessä.

Uutinen Ylen verkkosivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä