Kuntalaiset ja enemmistö kunnista haluavat Etelä-Karjalaan kaksi kuntaa, mutta osa kunnista haluaisi vain yhden kunnan, kertoo Yle Etelä-Karjala.

Etelä-Karjalan kuntaliitosselvityksen tekijäksi ehdolla olevan konsultti Aija Tuimala vieraili keskiviikkona Lappeenrannassa ja kertoi, että yhden ja kahden kunnan mallit tulevat selvityksen alle.

– Vaikka vähän erilaisia painotuksia eri puolilla aluetta on, niin joka tapauksessa yhden ja kahden kunnan malli tässä tulee selvityksen alle, sanoo Tuimala.

Tuimalan nimitys selvittäjäksi vaatii vielä kuntien suostumuksen.

Maakunnan kunnista viidessä kannatetaan kahden kunnan mallia, kahdessa kunnassa ollaan sitä mieltä että yhden kunnan malli olisi parempi.

Kuntaliitosselvitys on tarkoitus aloittaa joulukuussa. Selvitys valmistuu ensi vuoden lopulla, ja kuntaliitoksiin ryhdyttäisiin aikaisintaan vuonna 2017.

Uutinen Ylen verkkosivuilla​

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä