Useat Lapin kunnat vastustavat hallituksen kuntalakiesitystä, kertoo Yle Lappi.

Pelkosenniemi vastustaa kuntarakennelain kohtaa, jonka mukaan kuntia voisi liittää yhteen pakolla. Lakiluonnoksen mukaan kuntia voidaan yhdistää pakolla talousongelmien perusteella.

Kemijärvi hyväksyy pakkoliitokset vain, jos kriisikunnan talousvaikeudet ovat pitkäaikaisia ja vakavia. Ranuan mielestä talous tulisi saada kuntoon ensisijaisesti tervehdyttämistoimenpiteillä.

Kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas.) on Ylen mukaan kannellut oikeuskanslerille kuntarakennelain laillisuudesta.

Mustajärven mukaan kunnilla ei ole todellista mahdollisuutta perehtyä uudistuksen keskeisiin tekijöihin. Hän myös pelkää, että perustuslakia rikotaan, jos uudistusprosessi viedään läpi suunnitellulla tavalla ja ilmoitetussa aikataulussa.

Mustajärvi viittaa mm. lappilaiseen Savukosken kuntaan, jonka lausunnon mukaan lausuntoa rakenneuudistuksesta on vaikea antaa, kun päällä on epätietoisuus muiden kuntarakennelakiin liittyvien lakien keskeneräisyydestä sekä rakennelain taloudellisista vaikutuksista.

Yle: Lapin kunnat vastustavat pakkoliitoksia

Yle: Mustajärvi: Kuntalakiuudistus on laiton

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä