Juha Sipilän hallituksen ensimmäinen budjettiriihi oli kuntataloudelle historiallinen. Syynä ei ollut edellisenä iltapäivänä julkaistu jymy-yllätyspaketti lainsäädäntötoimista, joilla hallitus aikoo avittaa Suomen kustannuskilpailukykyä viiden prosentin nousuun.

Näiden uutisten varjossa budjettiriihessä päätettiin ensimmäistä kertaa koko Suomen historiassa julkisen sektorin tasapainotavoitteista, jotka ohjaavat koko julkista sektoria sekä sen alasektoreita, kuten kuntataloutta, koskevaa päätöksentekoa kohti tasapainoa. Tätä tavoitetta tukemaan asetettiin myös kuntatalouden menorajoite, joka laittaa valtion kunnille aiheuttamille menonlisäyksille ylärajan.

Mitä tämä ammattislangi suomeksi tarkoittaa?

Viime vuosikymmeninä julkisen sektorin palveluita on kehitetty vuosi vuodelta kattavammiksi ja laadukkaammiksi. Kuntataloudessa kehitys on merkinnyt suurta määrää uusia, lailla asetettuja lisätehtäviä ja velvoitteita. Uudet tehtävät ja velvoitteet taas ovat tarkoittaneet lisääntyviä kustannuksia erityisesti kunnille, mutta myös valtiolle valtionosuusrahoituksen kautta. Ja se taas väistämättä on merkinnyt vähitellen nousevaa kokonaisveroastetta.

Pitkään siinä meni, mutta nyt entisenkaltainen tehtailu on saavuttanut käännepisteen. Julkisen talouden päätöksenteossa otettiin vuoden alusta lähtien käyttöön uusi ohjausjärjestelmä, jonka keskiössä on koko julkisen sektorin tavoitteenasettelu.

Budjettiriihessä uusi ohjausjärjestelmä konkretisoitui julkista sektoria tasapainottaviksi tavoitteiksi niin valtiolle, kunnille kuin sosiaaliturvarahastoille. Kuntatalouden osalta hallitus linjasi, että koko talouden tasolla kuntatalouden kokonaistulojen ja kokonaismenojen erotus saa olla vaalikauden loppuun mennessä korkeintaan noin puoli prosenttia miinuksella suhteessa kokonaistuotantoon. Kuntataloudelle tavoite merkitsee runsaan miljardin euron sopeutustarvetta.

Uuden ohjausjärjestelmän yksityiskohdissa on paljon kysymysmerkkejä, mutta keskeistä on, että nyt tasapainotavoitteet tulee muuttaa teoiksi. Enää ministerit eivät saakaan kehittää ja tuottaa hallinnonaloillaan uusia lakiesityksiä, palveluita tai normeja, jos se merkitsee kunnille sentinkään lisäkustannusta. Jos kustannukset kasvavat, niihin on löydyttävä rahoitus muualta.

Enää ei ole järkeenkäypää myöskään se, että valtiontaloutta tasapainotetaan leikkaamalla kuntien valtionosuuksia tai siirtämällä kuntien maksutuottoja valtiolle. Nämä viime hallituskaudella laajalti hyödynnetyt toimet kun eivät hyödytä julkisen sektorin kokonaistilannetta mitenkään.

Tämän kuningasidean tukena on vielä miinusmerkkinen euromääräinen menorajoite. Se asettaa rajan sille, kuinka paljon valtio voi omilla päätöksillään lisätä kuntien menoja. Kun tavoite on miinusmerkkinen, valtio sitoutuu vähentämään omilla toimillaan kuntien menoja.

Vaikka kuntatalouden tasapainottamisen orjalliseen noudattamiseen ei ole syytä tuudittautua, niin budjettiriihen tavoitteissa on paljon hyvää. Tämä on se iso sinko, jonka tulee hallituskaudella ohjata koko hallituksen päätöksentekoa, uusien lakiesitysten tehtailua ja kehityshankkeita.

punakallio_minna

Minna Punakallio, Kuntaliiton pääekonomisti

Kirjoitus on alun perin julkaistu Kuntaliiton blogissa

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä