Kuolemanlaakso vai konsensus?
Kuntien talous- ja rahoitusfoorumissa vallitsi syvä hämmennys sen jälkeen, kun Etelä-Savon sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Kati Myllymäki oli pannut palasiksi sote-esityksen.
Kunnissa lausunnoilla oleva malli on sekava, vastuut epäselviä, samoin päätöksenteko. Järjestelmä synnyttäisi taustalle lukuisan määrän kiinteistöyhtiöitä muiden hallintoportaiden lisäksi.
Ja se olennaisin asia; kenelläkään ei tunnu olevan tietoa, mitä asioita tämä uusi malli parantaisi ja ennen kaikkea, mitä se maksaisi. Miten raha kulkee ja kuka sitä ohjaa?
MAAN HALLITUKSEN suurista hankkeista myös tämä kolmas eli sote-uudistus näyttää olevan rapautumassa. Valmisteilla olevat kuntien lausunnot ovat murskaavia. Perusongelma on se, että mallia yritettiin rakentaa sellaisen kuntauudistuksen päälle, joka ei toteudu.
Niin sanotun kestävyysvajeen hoidossa maan hallitus onkin jo joutunut tunnustamaan tosiasiat ja huutaa oppositiota apuun. Kun se ei saanut velkaantumista pysähtymään, nyt yritetään sitoa kaikki puolueet samaan tavoitteeseen jo seuraavalle hallituskaudelle.
NO MIKSI MAA sitten velkaantuu? Siksi, että julkiset menot – valtion ja kuntien – ovat suuremmat kuin tulot. Tuloja, pääosin verotusta, ei voida enää kiristää. Pelkona on, että talous taantuu lisää. On leikattava siis menoja.
Menoista huomattava osa toteutuu kunnissa, ylivoimaisesti suurin menoerä on sosiaali- ja terveydenhuolto. Kuntien ja kuntayhtymien sote-käyttökustannukset ovat noin 20 miljardia euroa vuodessa.
Siellä tehtävä tehostus siis tuottaisi ylivoimaisesti eniten säästöjä. Jo tämä kertoo, että sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on tehtävä ja pian.
Kati Myllymäen mukaan nykyiset ongelmat kirjattiin jo 10 vuotta sitten ensimmäistä Paras-hanketta käynnistettäessä. Mitään ei ole tapahtunut.
NYKYINENKIN HALLITUS on joutunut nöyrtymään ja tunnustamaan tosiasiat. Kaikki hallitusohjelman keskeiset tavoitteet ovat toteuttamatta. Kuntauudistus on kivillä, velkaantumista ei ole saatu kuriin ja sote-uudistuksen ympärillä on syvä hämmennys.
Kun maan talous kulkee kohti kuoleman-laaksoa, olisikohan jo kansallisen konsensuksen aika? Kun hallitus puhuu opposition kanssa kestävyysvajeesta, se tarkoittaa kuntien kannalta kolmea asiaa.
Nyt pitäisi kuntauudistus siirtää hetkeksi sivuun ja antaa sen kulkea omalla painollaan. Vapaaehtoisia liitoksia näyttää toteutuvan ja luovuuttakin löytyy; Tampereen seudulla kehitellään jo omaa piirikuntamallia. Nyt huomio on pikaisesti keskitettävä sinne, minne rahat menevät eli siis sosiaali- ja terveydenhuoltoon.
TÄSSÄ SAVOTASSA pitää antaa kunnille nopeasti oikeaa harkintavaltaa siihen, miten ne tehtäviään toteuttavat. Nopeasti liikkeelle oikeita ja isoja kuntakokeiluja, joissa nykyistä lainsäädännön pakkopaitaa ja normitusta väljennetään.
Toiseksi on käytävä tosimielessä perkaamaan kuntien tehtäviä. Nyt on aidosti kysyttävä, mikä on ihmisen itsensä vastuu tässä ”hyvinvointiyhteiskunnassa”. Jos näitä kysymyksiä ei uskalleta tehdä, sitä hyvinvointiyhteiskuntaa ei kovin pitkään enää ole.
Kolmanneksi on toteutettava sellainen sosiaali- ja terveysuudistus, jonka hallinto ja vastuut ovat selkeät. Ja mistä varmasti tiedetään, että se on nykyistä tehokkaampi ja halvempi. Nykyisen esityksen kustannuksista ei näytä kenelläkään olevan tietoa.
SUOMEA ON PIDETTY vaikeina aikoina pystyssä ja rakennettu yhteishengellä. Nyt ollaan jälleen sellaisten ongelmien edessä, että yhteishenkeä tarvitaan.
Nykyisen – ja myös tulevan hallituksen – kestävyysvajeesta olisi suuri osa täytetty, jos kuntien tehtävät, normitukset ja velvoitteet olisi käyty ällätikulla läpi, annettaisiin harkintavaltaa niiden toteuttamiseen ja tehtäisiin sellainen sote-uudistus, johon sekä ammattilaiset että poliitikot voisivat sitoutua. Uskottavaa sellaista ei voi tehdä ilman, että koko rahoitus avataan.
Pelkästään tässä olisi ehkä riittävästi asialistaa hallituksen ja opposition tapaamiseen.
Hannu Kataja
Päätoimittaja, Kuntalehti
Kirjoitus on Kuntalehden 3/2014 pääkirjoitus
