Jenni Airaksinen aloittaa Kuntaliiton tutkimus- ja kehitysjohtajana elokuussa.

Tampereen yliopiston kuntatutkija, yliopistonlehtori Jenni Airaksinen on valittu Kuntaliiton uudeksi tutkimus- ja kehitysjohtajaksi. Hänen edeltäjänsä Kaija Majoinen jää eläkkeelle. Airaksinen ottaa tehtävän vastaan elokuussa.

— Kuntaliiton tutkimus- ja kehitysjohtajan paikka on vuosituhannen paikka, joka tulee auki vain kerran minun työurani aikana. Olen tehnyt työurani kuntatutkimuksen parissa, joten tämä oli luontevaa jatkoa yliopistouralleni, Kuntalehden tavoittama Airaksinen kommentoi.

Meneillään oleva sote- ja maakuntauudistus myllertää kuntakentän uuteen uskoon. Kuntaliiton tutkimus- ja kehitystyöllä tulee olemaan runsaasti kysyntää, kun palikoita Suomen kunnissa rakennellaan uuteen uskoon.

— Tulevaisuuden kuntatyöhön tarvitaan paljon panostusta ja tukea. Muutos tulee kohtelemaan eri kuntia eri tavalla. Kehittämispanoksia on käytettävä myös kuntien erikoistumiseen, tuleva tutkimus- ja kehitysjohtaja Jenni Airaksinen pohtii.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. Olis informatiivistä uutisoida myös muut paikkaa hakeneet.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä