Helsingin kaupunki valmistelee radikaalia tervehdyttämisohjelmaa omistamansa yhtiön, tappiota tekevän, Helsingin Bussiliikenteen (HelB) pelastamisekse, kertoo Helsingin Sanomat.

– Ohjelman pitää olla erittäin raju. Kuntoutumisen on tapahduttava tämän ja ensi vuoden aikana, jotta omat rahat riittävät, Helsingin talousjohtaja Tapio Korhonen sanoo HS:lle.

Korhonen ei vielä kerro ohjelman säästökeinoja ja -kohteita.

Helsinki on joutunut tukemaan yhtiötään 14 miljoonalla eurolla parin viime vuoden aikana. Tuki sai kilpailevan yhtiön Nobinan tekemään valituksen EU-tuomioistuimeen.

HS:n mukaan yksi selviytymisvaihtoehdoista on henkilöstön työehtosopimuksen muuttaminen kuljetusalan yleisen sopimuksen mukaiseksi. Nyt enemmistö HelBin noin tuhannesta kuljettajasta noudattaa kunnallista sopimusmallia.

Uutinen HS:n verkkosivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä