Kouvola on vahva rautatiekaupunki. Kouvolan kautta kulkee muun muassa Allegro-juna matkallaan Pietariin. (kuva: VR Group)

Kouvolan kaupunki ja liikennevirasto ovat solmineet aiesopimuksen radanpidon oppimisympäristön rakentamiseksi Kouvolaan. Oppimiskeskuksessa annetaan lisäkoulutusta rautatiealan kunnossapito- ja rakennuttamisyritysten ammattilaisille.

Oppimisympäristö rakennetaan liikenneviraston hallinnoimalle alueelle Kouvolan ratapihan ympäristössä. Sen suunnittelu ja rakennuttaminen alkaa vuonna 2015 ja tavoitteena on käynnistää koulutustoiminta vuonna 2016.

Koulutuspäiviä arvioidaan olevan vuositasolla noin tuhat. Oppimisympäristön suora työllistävä vaikutus on noin kymmenen henkilötyövuotta. Investoinnin alustava kustannusarvio on 6–10 miljoonaa euroa valittavasta rakennuspaikasta riippuen.

Liikennevirasto vastaa rakennuttamis- ja rakentamiskustannuksista ja omistaa tulevat rakennukset. Kouvolan kaupunki luo edellytykset hankkeen toteuttamiseksi eli parantaa rakennettavan alueen viihtyisyyttä, toteuttaa kulkuyhteydet ja osallistuu oppimisympäristön suunnitteluun. Kaupunki vastaa kaavoituksen, kunnallistekniikan ja katuliittymien rakentamisesta.

Hanke vahvistaa Kouvolan asemaa rautatiekaupunkina.

– Rautatiet on ollut ja on myös tulevaisuudessa keskeinen vahvuus kaupungin kehittämisessä, sanoo kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki.

– Tämä on erinomainen jatkumo Kouvolalle, sillä täällä on jo ennestään erikoistunutta valtakunnallista osaamista logistiikkaan ja rautatiealaan liittyvässä koulutuksessa.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä