Kunnallisvaali, eduskuntavaali ja presidentinvaali voitaisiin siirtää huhtikuulle, esittää kuntaministeri Henna Virkkusen, kok., asettama, eduskuntapuolueiden puoluesihteereistä koostuva, toimikunta.

Esityksen mukaan vaalit toimitettaisiin aina huhtikuun kolmantena sunnuntaina ”kansanvallan viikonloppuna”.  Kunnallinen vaalikausi alkaisi siten heinäkuun alusta.

Jos esitys toteutuu, eduskuntavaalit ja kunnallisvaalit toimitetaan vuorotellen joka toinen vuosi parittomina vuosina, kunnallisvaalit aina eduskunnan vaalikauden puolivälissä.

Eduskunnan ja kunnanvaltuustojen neljän vuoden vaalikautta ei muutettaisi. Eduskuntavaalit säilyisivät nykyisessä aikataulussaan ja ne järjestettäisiin seuraavan kerran vuonna 2015.

Vuoden 2016 kunnallisvaalit siirrettäisiin vuoden 2017 huhtikuun kolmanteen viikonloppuun. Nykyistä valtuustokautta pidennettäisiin näin ollen vajaalla puolella vuodella.

Toimikunta esittää, että myös tasavallan presidentin vaalit siirrettäisiin pidettäväksi huhtikuun kolmantena viikonloppuna. Nykyistä tasavallan presidentin toimikautta pidennettäisiin kolmella kuukaudella, jolloin seuraava presidentinvaali järjestettäisiin huhtikuun kolmantena sunnuntaina 2018.

Toimikunta ei vielä antanut esitystä kunnallisen puoluetuen säännöistä. Niitä odotetaan vuoden loppuun mennessä.

Kunnallisvaalien äänioikeusikärajaan toimikunta ei esitä muutosta, mutta kansalaisaloitteen allekirjoittamisen ikärajaa voisi esityksen mukaan laskea 15 vuoteen.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä