​ 

Kunta-alan työntekijöitä edustavat pääsopijajärjestöt ovat valmiit neuvottelemaan keskitetystä ja ostovoiman turvaavasta palkkaratkaisusta.
 
Järjestöjen mukaan työmarkkinoiden raami, johon myös valtiovalta toimenpiteillään osallistuisi, tukisi parhaiten talouskasvua, vakautta ja työllisyyttä. Yli 430 000 työntekijän kunta-ala on maan suurin sopimusala.
 
– Palkkaratkaisun tulee sisältää kaikille yleiskorotus. Ilman sitä ei lähdetä edes vakavasti neuvottelemaan, puheenjohtajat muistuttavat.
 
– Keskitetty ratkaisu ei saa myöskään heikentää kuntien rahoitusasemaa entisestään. Tuloveroasteikkoon on paikallaan tehdä inflaatiotarkistukset. Muut veronalennukset pahentaisivat julkisen sektorin rahoitusvajetta. Kunnille ei saa sälyttää myöskään mitään lisävelvoitteita. Mahdolliset veromenetykset on kompensoitava kunnille täysimääräisesti.
 
Puheenjohtajien mukaan virka- ja työehtosopimuksissa  on lisäksi varauduttava kuntarakenteen muutokseen. Se merkitsee kuntakoon suurenemista ja toimipisteiden siirtymistä etäämmälle toisistaan.
 
– Tästä seuraa työntekijöitten liikkuvuutta työpisteiden välillä, mikä on otettava huomioon verotuksessa ja palvelussuhteen ehdoissa. Rakenteelliset muutokset eivät voi tulla kunta-alan palkansaajien maksettaviksi.
 
Kunta-alan virka- ja työehtosopimukset ovat voimassa helmikuun loppuun 2014. Kuntatyöntekijöiden ja työnantajien edustajat ovat koolla 15.-16.8. yhteistoiminta- ja kehittämisseminaarissa Lappeenrannassa.
 
Aiheesta aiemmin:
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä