Aktiviteetit ja tapahtuvat vetävät väkeä Himokselle. (Kuva: Jämsän kaupunki)

KUNTAKIERROS Jämsän matkailusta saatava kokonaishyöty oli 65,4 miljoonaa euroa ja työllisyysvaikutus 262 henkilötyövuotta vuonna 2021, kun mukaan otetaan sekä välittömät että välilliset vaikutukset, kertoo tuore FCG:n toteuttama selvistys.

Liikevaihdolla mitattuna matkailu on selvityksen mukaan Jämsässä volyymiltään yli kaksinkertainen maa- ja metsätalouteen verrattuna. Selvitys toteutettiin osana Uutta kilpailukykyä Himos–Jämsän matkailuun -hanketta.

Himos-Jämsän matkailu painottuu kotimaisiin asiakkaisiin ja vapaa-ajanviettoon. Yöpymisiä oli viime vuonna yhteensä 289 289. Tilastosta puuttuu kuitenkin arviolta 50 000 – 100 000 yöpymistä, sillä osa majoittajista ei ilmoita tietojaan ja osa ei ole rekisteröitynyt Jämsään.

Vierailijoista kotimaisia matkailijoita oli 93 prosenttia. Viime talvena Himos-Jämsän alueella käyneille matkailijoille tehdystä kyselystä selviää, että turisteista 18,3 prosenttia saapui pääkaupunkiseudulta. Myös lähimmistä maakuntakeskuksista Tampereelta ja Jyväskylästä tuli runsaasti matkailijoita. Suurin osa ulkomaisista turisteista saapuu Virosta, Alankomaista ja Ruotsista.

-Himos-Jämsä on kasvattanut markkinaosuuttaan, sillä kotimaisten yöpyjien määrä oli viime vuonna suurempi kuin aiempina vuosina. Yöpymisissä koronan vaikutus ei juurikaan näy, ainakaan negatiivisesti. Ympärivuotisuus on vahvistunut ja Himos matkailualueena on kiinnostava investointien näkökulmasta. Ulkomaan markkinointimme kohdentuu vahvemmin saksankieliseen Eurooppaan, Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan, kertoo matkailu- ja markkinointijohtaja Ulla Haggrén Jämsän kaupungin tiedotteessa.

Selvityksen mukaan tulevaisuudessa kasvua voidaan hakea ulkomaisista matkailijaryhmistä, mutta tämä edellyttää tiivistä yhteistyötä matkailutoimijoiden kesken. Kotimaan matkailua voitaisiin kasvattaa markkinaosuutta lisäämällä. Selvityksessä todetaan, että kasvun saavuttaminen edellyttäisi jatkuvaa uusiutumista ja merkittäviä yleisötapahtumia hiljaisiin ajankohtiin.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä